Monessa yhteydessä varoitetaan lähtemästä yksin retkelle. Metsä on vaarallinen, erämaasta ei ainakaan selviä yksin hengissä. Pelottelun tai pelkäämisen asemesta kannattaisi keskittyä yksinvaeltamisessa tarvittaviin taitoihin ja yksin olemisen positiivisiin vaikutuksiin. Käyn aina polkujuoksemassa yksin, käyn patikoimassa yksin, kiipeän vuorilla yksin ja teen pitkiä vaelluksia ja seikkailujuoksuja yksin erämaassa. Useimmiten en kaipaa reissuilleni seuraa. Pidän yksinolosta, hiljaisuudesta ja häiriöttömyydestä luonnossa. Pidän siitä, että saan tehdä itse valinnat ja päätökset ja hanskata haastavatkin tilanteet. Lue miten aloitin yksinvaeltamisen ja mitä olen oppinut sooloseikkailuistani, ja poimi parhaat vinkit ensimmäiselle yksinvaellukselle!

Mitä opin ensimmäisestä yksinvaelluksestani?

Aloitin yksinvaelluksen ensimmäisenä koronavuonna 2020 polkujuoksun löytämisen myötä. Yksin poluilla juostessa metsä oli tullut uudella tavalla tutuksi, ja halusin viettää siellä yhä enemmän aikaa. Ostin rinkan sekä vaellussaappaat ja kirjoitin isolle post-it -lapulle: ”Karhunkierros yksinvaellus kesäkuussa”. Opiskelin itsekseni erätaitoja ja hankin lisää varusteita. H-hetken lähestyessä sääennuste ei luvannut silkkaa auvoa, ja neljän päivän leppoisa vaellussuunnitelma muuttui kolmeksi rivakaksi patikointipäiväksi. Ennen lähtöä hermostutti. Edellisestä helposta telttaretkestä oli kauan aikaa, enkä ollut koskaan vaeltanut yksin. Mietin, miltä ylipäänsä tuntuisi kävellä yksin metsässä 82 kilometriä. Mitä jos loukkaantuisin vaelluksella? Kauanko kestäisi saada apua? Pelottaisiko yksin teltassa nukkuminen? Mitä jos eksyn? Tai kadotan varusteeni? Entä jos kännykästä loppuu akku? Totesin, että vaara on pieni ja pelon voi voittaa. Ei tarvinnut kävellä kuin kilometri, kun huolet olivat jo kaikonneet kuin voikukan haituvat tuulessa.

Valitsin helpon, hyvin merkityn ja suositun reitin ensimmäiseksi yksinvaelluskohteekseni. Eksyminen Karhunkierroksella olisi melko mahdotonta, voisin keskittyä maisemiin ja luonnosta nauttimiseen. (Ensimmäisellä yksinvaelluksella keskityin kyllä enemmän kulkemiseen paikasta A paikkaan B, sillä uusi tilanne oli jännittävä.) Vaikka etsinkin hiljaisuutta ja luonnonrauhaa, suositulla polulla saisi hätätilanteessa luultavasti nopeasti apua. Oli silti yllättävää, miten hiljaista Karhunkierroksella oli taukopaikkoja lukuun ottamatta.

Ensimmäisellä yksinvaelluksella opin myös, että päivän päätteeksi jalkoja särki ja väsytti niin paljon, ettei telttaan rojahtaessa karhu tai muu potentiaalinen vaara käynyt edes mielessä. Opin, että pidän pitkistä päivämatkoista ja pitkistä vaelluksista. Selvisi, että iso, yli 20 kilon rinkka kulkee mukana ihan hyvin, mutta pitää olla myös isommat vaellussaappaat. Huomasin, että pelot ennen matkaa olivat huomattavasti suurempia kuin matkan aikana. Löysin itsestäni uudenlaista sitkeyttä ja sietokykyä. Ja opin, että yksinvaellus on älyttömän kivaa!

Yksin pärjääminen kohottaa itsetuntoa

Polkujuoksu ja vaellus kehittävät itsetuntoa. Erityisesti yksin retkeillessä voi huomata, miten paljon erilaisia asioita osaakaan. Kun tekee haastavissa tilanteissa itsenäisesti päätöksiä ilman muiden tukea, usko omiin kykyihin ja pärjäämiseen kasvaa kohisten. Ei ole väliä, juokseeko parin tunnin lenkin halki metsän, vai vaeltaako kaksi viikkoa erämaassa – molemmat synnyttävät saavutuksen tunteen. Ja vaikka yksinvaellus pelottaisi, se samalla purkaa erilaisia pelkoja. Omia, osin järjettömiä pelkojani olen onnistuneesti jättänyt ensin pimeille juoksupoluille, sen jälkeen poluttomille erämaataipaleille. Ajattelen sen niin, että yhteys omaan sisimpään rakentaa itseluottamusta.

Elämä on usein täynnä aikatauluja, odotuksia ja rajoituksia. Yksin vaeltaessa ja yksin juostessa tahti on vapaa. Voi kulkea juuri niin pitkiä matkoja kuin omia jalkoja huvittaa. Voi pysähtyä syömään juuri silloin kun on nälkä, tai jättää tauon väliin ja napostaa pähkinöitä kulkiessa. Voi muuttaa suunnitelmia lennosta. Vapaudella on toki kääntöpuolensa. Mitään ei voi jakaa useampaan reppuun, joten kaikki varusteet pitää kantaa itse. Ongelman edessä ei voi kysyä toiselta mielipidettä, vaan ratkaisut on tehtävä itse ja seuraamukset kestettävä. Apua ei saa välttämättä kovin nopeasti. Yksinvaellus kehittääkin rivakasti päätöksenteko- ja organisointikykyjä.

Yksinvaellus tekee hyvää mielelle

Työelämää ja yhä enemmän myös arkea piinaava jatkuva informaatiotulva ja ajattelun toistuva keskeytyminen on kuormittavaa aivoille. Yksinvaelluksella ja yksin poluilla juostessa voi uppoutua omiin ajatuksiinsa, eikä kukaan tai mikään keskeytä. Aivot kiittävät. On myös vapauttavaa, kun ei tarvitse pitää yllä keskustelua. Voi olla täysin läsnä jokaisessa hetkessä. Meditoida voi kävellessäkin, mutta erityisen mukava on pitää mindfulness-tauko kauniissa maisemassa hiljaisuutta kuunnellen. Yksin luonnossa oleminen on äärettömän meditatiivista.

Juurakkoisilla, kivisillä ja kapeilla poluilla pitää olla tarkkana siitä, minne jalkansa laittaa. Oma keskittymiseni on usein herpaantunut ihan vain siitä, että olen tervehtinyt tai vaihtanut muutaman sanan vastaantulijan kanssa. Jalka on osunut kiveen tai lipsahtanut lankulta, jopa kattila on kerran kaatunut, kun olen huikannut heipat kesken ruuanlaittopuuhien. Kärpäsen keskittymiskyky tai ei, yksinvaellus tekee hyvää myös keskittymistaidoille.

Yksin ei tarkoita yksinäistä

Eikö yksinvaelluksella tunnu yksinäiseltä? Onhan se mahdollista, mutta yksinoloon ja hiljaisuuteen voi myös tottua. En itse juurikaan kaipaa luonnossa juttuseuraa, enkä enää halua kuunnella musiikkia edes juostessa. Luonnon äänet riittävät. Joskus tosin ajattelen ääneen tai vitsailen, kun hommat menivät mönkään. Onpa tukalassa paikassa pitänyt ihan ääneen itseään tsempatakin.

Yksinvaelluksella tai sooloseikkailujuoksulla tapaa yleensä muita ihmisiä. Ei liene yhtään reissua Suomessa tai muissa Pohjoismaissa, jolla en olisi kertaakaan jutellut jonkun toisen retkeilijän kanssa. Useimmat näistä mukavista keskusteluista on käyty poluilla, mutta myös tuvilla ja jopa luontokeskuksissa. Yksinvaellus, varmaankin juuri nainen yksinvaeltajana, on jollain tavoin mielenkiintoinen ajatus, vaikka ei mielestäni enää mitenkään harvinaista. Silti se herättää aitoa kiinnostusta ja halua kannustaa ja toivottaa onnea reissulle.

Olen tavannut valtavan ystävällistä ja mukavaa porukkaa. Olen kohdannut haasteita ja saanut apua. Ihmiset ovat antaneet vinkkejä reiteistä ja keleistä. Keskusteluilla on ollut suunnaton henkinen merkitys erämaassa, kun polku tai olosuhteet ovat tuntuneet vaikeilta. Esimerkiksi Kaldoaivissa pelottavan joen ylitystä helpotti ajatus tapaamastani naisesta: jos hän ylitti koiransa kanssa syvän ja voimakkaan virran, minäkin voin sen ylittää. Vaikka pidän yksinvaeltamisesta, muiden ihmisten kohtaaminen on ollut hyvin tärkeää, ja niistä hetkistä olen kiitollinen.

Onko yksinvaellus (naisena) turvallista?

Nainen yksinvaelluksella – eikö pelota? Yllättävän usein yksinvaellukseen liittyvien riskipohdintojen taustalla ei olekaan tulenteko- tai lämpimänä pysymisen taito, vaan epäilys siitä, että metsässä samoilu olisi jotenkin vaarallisempaa, jos samoilija sattuu olemaan nainen. Minähän vaeltelen itsekseni kotomaassa ja muissa Pohjoismaissa, joissa keskimäärin todennäköisyys kohdata juuri naiselle vaarallinen ihminen tai eläin (tai jokin muu, mikä?) on hyvin pieni, ja mitä syvemmälle korpeen menee, sitä vähemmän siellä on ihmisiä ylipäänsä. Vaarallisia eläimiä on todennäköisesti enemmän kuin kaupungissa, mutta nekin lähes poikkeuksetta kaikkoavat ihmisen, myös naisen, äänen kuullessaan. Kohtuullisen läheistä ja epämieluisaa tuttavuutta olen tehnyt kerran hirviperheen kanssa Ruotsissa, mutta hirvetkin lopulta jättivät minut rauhaan, kun olin aikani jupissut niille telttaa rauhallisesti pystyttäessäni.

Teltassa on siis turvallista nukkua, vaikka olisi nainen. Turvallisuuskysymys liittyykin oikeastaan seikkailijan luonto- ja erätaitoihin. Pitää osata pysyä kuivana ja lämpimänä, ja loputtomiin ei selviä ilman ruokaa ja juomista. Pitää pystyä riittävän hyvin sijoittamaan itsensä joka tilanteessa kartalle, jottei eksy. Joillain reiteillä on osattava ylittää jokia turvallisesti. Vuoristossa ja tuntureilla liikkuessa pitää osata erityisesti säähän liittyviä asioita ja muuta turvallisuutta vuorilla. Olen usein liiankin varovainen ja jätän suosiolla esimerkiksi selfiet jyrkillä kielekkeillä ottamatta.

Vaeltamiseen liittyy silti aina riskejä. Voi sairastua tai loukkaantua niin vakavasti, ettei pysty kävelemään, ruoka tai varusteet saattavat kadota tai tuhoutua, tai voi joutua yllättävän ankaran sään riepottelemaksi. Talvella riskit kasvavat huomattavasti. Kulkeminen kaksin tai ryhmässä ei kuitenkaan poista mitään riskeistä, eikä takaa avun saamista nopeammin. Kun miettii seikkailuun lähtemistä, on syytä tiedostaa luonnossa kulkemisen vaaranpaikat ihan yleisellä tasolla.

Yksinvaeltamisessa on hyvä olla erityisen nöyrä luonnon edessä, harkita tarkkaan tekemisensä, ja minimoida kaikki turhat riskit.

Vinkkejä ensimmäiselle yksinvaellukselle

Et tarvitse eräoppaan koulutusta tai edes retkeilykurssia lähteäksesi yksin vaeltamaan tai metsään juoksentelemaan. Riittää, että osaat perusteet ja selviät erilaisista tilanteista varusteidesi kanssa. Toisaalta osallistumalla retkeilykurssille voit saada arvokasta käytännön osaamista, ja se voi toimia tarvittavana sysäyksenä ensimmäiselle vaellukselle.

Kokosin listan olennaisista asioista ensimmäiselle yksinvaellukselle omiin kokemuksiini perustuen. Kuten huomaat, yksinvaellus ei vaadi mitään erityisiä kykyjä tai tietoa, jota et voisi googlata, katsoa YouTubesta, tai lukea kirjastosta lainatusta eräilykirjasta (älä kuitenkaan hae oppejasi vain somesta). Vinkit sopivat myös miehille.

• Valitse hyvin merkitty ja suosittu vaellusreitti, kuten Karhunkierros. Tarkista, että jokien yli on rakennettu siltoja, eikä reitillä joudu kahlaamaan. Koskematon erämaa sopii ensivaellukselle vain, jos siellä on aiemmin vaeltanut seurassa. On myös OK pysytellä suosituilla ja merkityillä reiteillä koko elämänsä, eikä hakea haasteita vaikkapa Sarekista.
• Aloita vaellus tai seikkailujuoksu kesällä. Talvella on hankalampaa.
• Tutustu reittiin ja sen luontoon etukäteen. Keski-Suomen metsissä on vähän erilaista kuin käsivarren tuntureilla, tai Norjan vuorilla. Mieti, missä ja miten täydennät vesivarastojasi ja paljonko joudut kantamaan vettä mukanasi.
• Tarkista säätiedotus muutamaan kertaan ennen lähtöäsi. Jos mahdollista, tarkista säätiedot usein myös vaelluksen aikana.
• Opettele etukäteen retkeilyn perusteet: millaisia vaatteita tarvitset kohteessa kyseisenä ajankohtana, miten pakkaat, kuinka käytät retkikeitintä, millä tavoin sytytät nuotion, miten pystytät ja kasaat yksin telttasi ja niin edelleen. Opettele yksinkertaiset ensiaputaidot, kuten haavan sitominen tai painesiteen tekeminen. Testaa ihan jokainen varuste, jonka otat mukaan. Käytä apunasi valmiita pakkauslistoja (esim. luontoon.fi tai katso kevytretkeilyn pakkauslistani) – kokemuksen karttuessa osaat muokata varusteita itsellesi sopiviksi. Olen listannut myös omat ensimmäisen yksinvaelluksen varusteeni, ja arvioinut niiden toimivuutta.
• Osta paperikartta ja kompassi. Opettele käyttämään niitä. Karttasovellukset ja GPS-kello ja muut härvelit toimivat nekin hyvin, mutta paperikartasta ei lopu koskaan akku.
• Lataa 112 Suomi -sovellus kännykkääsi, ja pidä puhelin lämpimänä.
• Tunne kuntotasosi. Mitä pidemmille ja haastavammille reissuille lähdet, sitä tärkeämpää on pystyä arvioimaan omaa jaksamistaan. Jos olet tottunut vaikkapa pitkän matkan juoksuun, voit luultavasti tehdä pidempiä päivämatkoja, mutta mitä painavampi rinkka, sitä enemmän se kuluttaa voimia. Suunnittele ensimmäiselle yksinvaellukselle leppoisa aikataulu.
• Kerro jollekin, minne olet menossa, millaista reittiä kuljet ja millaisella aikataululla. Jos aloitat luontokeskukselta, kerro vähintään yhdelle ihmiselle vaelluksestasi. Jos reitillä on tupia, käy kirjoittamassa nimesi vieraskirjaan. Juttele matkan varrella toisten retkeilijöiden kanssa ja kerro mistä tulet ja minne menet. Satelliittiviestin voi lisätä turvallisuudentunnetta, muttei suinkaan ole välttämätön suosituilla ja merkityillä reiteillä.

Yksinvaeltamista helpottaa myös oman mielensä tunteminen. Joudutko kriisitilanteessa paniikkiin, vai pysyykö pää kylmänä? Omia reaktioitaan ei välttämättä tiedä ennen kuin todella on yksin tiukassa paikassa. Sen takia on hyvä aloittaa helpommista poluista haasteita vähitellen lisäten. Itsetuntemus kasvaa siinä sivussa.

Miksi kukaan haluaisi lähteä yksin korpeen ottamaan selvää, miten pärjäisi? Juuri siksi, että tietäisi miltä tuntuu pärjätä yksin korvessa. Yksinvaellus on ihan turvallista (kohteesta riippuen), ja varsinkin sulan maan aikaan onnettomuudet ovat harvinaisia. Vaikka riski olisi ollut pieni, kokemus onnistumisesta on suuri.

Yksinvaellus sopii lähes kaikille, mutta kaikille yksin kulkeminen ei ole mieleistä. Koko ajatus saattaa tuntua pelottavalta, epämukavalta tai typerältä, mutta vasta yhden reissun jälkeen tietää, onko lajissa potentiaalia. Jos kokemus on kammottava, touhu kannattaa unohtaa. Mutta jos sinussakin uinuu sooloseikkailija, ensimmäisen yksinvaelluksen jälkeen mietit todennäköisesti, miksi et tehnyt sitä aikaisemmin!