Luonto on aina ollut tärkeä suomalaisille. Luonnossa on kävelty, vaellettu, hölkätty, telttailtu ja marjastettu kautta aikojen. Oleskelu metsässä ja poluilla kuuluu suomalaiseen elämäntapaan, ja luonnossa liikkumisen suosio on kasvanut viime vuosina ennätyslukemiin. Samaan aikaan juoksu on suositumpaa kuin koskaan ja polkujuoksu saatetaan laskea jopa trendilajiksi. Metsäpoluilla juoksemisessa ei silti pohjimmiltaan ole mitään kovin uutta, sillä se on käytännössä liikkumista luonnossa. Mitään ihmeellisiä välineitäkään ei tarvitse voidakseen nauttia luonnosta ja polkujuoksusta – maastojuoksutossut riittävät pitkälle.
Kansallispuistoja, lähiluontoa ja polkuja
Hyvä uutinen on myös se, ettei polkujuoksu vaadi vuoriakaan. Vuoristoisilla seuduilla polkujuoksu voi olla vuoristojuoksua (trail running, mountain running), meillä koto-Suomessa polku nousee korkeintaan kallion päälle, joskin pohjoisessa pääsee harrastamaan tunturijuoksua. Metsiä meillä on sitäkin enemmän. Silmänkantamattomiin mänty-, kuusi- ja lehtimetsiä. Kun on metsiä, on myös polkuja. Metsähallitus ylläpitää tuhansia kilometrejä merkittyjä polkuja ympäri Suomen, ja metsät ovat täynnä myös vaihtelevia merkitsemättömiä polkuja. Kansallispuistoja on nelisenkymmentä, erämaa-alueita kaksitoista ja urbaaneja puistoja kymmenen. Polkuja riittää loputtomiin.
Suomen pinta-alasta melko pieni osa on rakennettua. Jopa tiheimmin asutetulla pääkaupunkiseudulla lähiluonto on nimensä mukaisesti lähellä, olipa se sitten kaupunkipuisto, luonnonsuojelualue tai jokin muu ryteikkö. Toivon mukaan tätä ei sössitä tulevaisuudessakaan. Polkujuoksijan kannalta Suomen luonto on kerrassaan ihmeellinen: on hienoja metsiä ja niittyjä, koskemattomia suoalueita, kivisiä kallioita ja uskomattomia jyrkkäseinäisiä harjuja, jylhiä tuntureita ja rakkakivikkoja, sekä monimuotoisia vesistöjä. Juoksumaisemat myös vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Ihmettelen edelleen, miksi en löytänyt polkujuoksua aiemmin!
Etelä-Suomen ja järvi-Suomen polut
Asun pääkaupunkiseudulla ja kotoani on kymmenkunta askelta lähimmälle polulle ja metsäiselle läntille. Yleensä juoksen noin 800 metriä päästäkseni isompaan metsään ja luonnonsuojelualueelle, josta löytyy erilaisia polkuja pidempäänkin lenkkiin. Helsingin alueella on lukuisia merellisiä luonnonsuojelu- ja ulkoilualueita, ja kartan avulla voi löytää yllättäviä puskia ja kallioita sieltä täältä. Isompien luontoalueiden ja pidempien polkujen perässä voi suhauttaa esimerkiksi Sipoonkorven tai Nuuksion kansallispuistoihin. Kansallispuistoissa maisema on vaihtelevaa. Tiheiden metsien lisäksi juurakkoisia tai kivisiä polkuja pitkin pääsee kapuamaan kallioille, joilta avautuvat hienot maisemat järville tai metsälammille. Suoalueilla juostaan pitkospuilla ja merkittyjen luontoreittien polut on usein päällystetty kivituhkalla.
Järvi-Suomen alueella polkujuostaan veden äärellä. Hienoimmat polut kulkevat kapeilla harjuilla, joiden rinteet ovat usein miellyttävän loivia ja helppoja juosta. Harjumaisemat ovat myös huikean kauniita, kun polku kulkee kapean harjanteen päällä ja siniset järvet välkehtivät molemmin puolin juoksijaa. Upeita harjuisia polkujuoksumaastoja on esimerkiksi Leivon kansallispuistossa ja Punkaharjulla. Hulppeiden maisemien vuoksi kannattaa käydä polkujuoksemassa myös Repoveden kansallispuistossa.
Itään päin mennessä haastekerrointa voi nostaa Kolin kansallispuiston alueella Pohjois-Karjalassa. Kolin kansallismaisemat ovat ansaitusti kappale kauneinta Suomea. Lähes mikä tahansa reitti Kolilla sisältää korkeita vaaroja, mäkiä ja kukkuloita. Reilun 60 kilometrin Herajärven kierros on polkujuoksun aatelia – se jättää sanattomaksi sekä henkeäsalpaavien maisemiensa että henkeäsalpaavan maitohappotreenin takia.
Pohjoisen polkujuoksumaasto
Pohjoisemmassa Suomessa pääsee hienoille tunturipoluille, joilla voi kokea vuoristojuoksun tunnelmia. Etelä-Suomeen verrattuna myös sivilisaation voi jättää kauemmaksi taakseen ja kokea, miltä tuntuu polkujuoksu erämaassa, jossa maasto on usein karumpaa ja kauriit vaihtuvat poroiksi. Kilpisjärven alue on geologisesti ainutlaatuista, koska siellä Suomen muinainen peruskallio yhdistyy nuorempaan kiviainekseen ja ilmastossa on sekä arktisia että alpiinisia piirteitä. Noin 55 kilometrin (yhteen suuntaan) Kilpisjärvi-Halti -vaellusreitti sopii myös polkujuoksuun, vaikka onkin paikoin hyvin tekninen ja haastava. Juoksin reilun 40 kilometrin matkan kalottireittiä Haltin-vaelluksellani. Kilpisjärven ja Käsivarren alueella on paljon helpompia ja lyhyempiäkin polkuja, kuten Saanan kierros ja huippureitti.
Koillis-Lapissa valtava Kaldoaivin erämaa tarjoilee myös herkkua polkujuoksijalle. Tunnetuin polku on noin 70 kilometrin Sevettijärvi-Pulmanki -vaellusreitti, joka kulkee Sevettijärven kylältä Pulmankijärvelle Nuorgamiin ja Utsjoelle. Tein yhden päivän juoksuvaelluksen Kaldoaivin halki kesällä 2021. Reitille ei kerry paljonkaan nousua tai laskua, mutta suota, soistumaa, vesistöjä ja muuta kosteikkoa osuu matkan varrelle niin paljon, ettei polulta selviydy kuivin tossuin.
Yksi Suomen kauneimmista poluista on 55 kilometrin Hetta-Pallas -vaellusreitti. Olen vaeltanut reitin, mutta haaveilen myös juoksevani Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa halkovan helppokulkuisen polun jonain päivänä. Samanhenkinen, mutta vesistöjen ylityksien ja hiukan jyrkempien nousujen ja laskujen takia haastavampi maisemapolku, on 63 kilometrin Kevon luonnonpuiston reitti Kenesjärveltä Sulaojalle (tai toisinpäin). Kevonkin olen vaeltanut ruska-aikaan, joten ehkä kesäinen polkujuoksu taikoisi eteen aivan uudenlaisen luontoelämyksen. Etelä-Lapin reunamilta, Sallasta, starttaa vielä yksi kuuluisa vaellus- ja polkujuoksureitti: 82 kilometrin Karhunkierros. Reitillä on paljon aloitus- ja lopetuspisteitä eri pituisille juoksuille, Rukan päähän keskittyvät kaikki hapottavimmat nousut ja laskut.
Tunturimaisemissa polkujuoksu on myös ylämäkitreenauksen kannalta erittäin mukavaa. Pakkaan vaellusreissuille usein polkujuoksutossut mukaani vain sen takia, että voisin kipaista huipulle ja takaisin. Pohjois-Suomen kansallispuistot ja laajat erämaat pesevät ehkä hiuksenhienosti etelän puistot, vaikka kaikista löytyykin hienoja maisemia ja juostavia polkuja. Kansallispuistoihin myös mahtuu polkujuoksemaan sesonkiaikoinakin, vaikka pitkospuukohdissa voi joutua joskus jonottamaan.
Polkujuoksu ja jokaisenoikeudet
Kaikkia suomalaisia ja Suomessa tilapäisesti oleskelevia koskevat jokamiehenoikeudet eli jokaisenoikeudet. Kun on oikeuksia, tulee myös velvollisuuksia. Samat säännöt luonnossa liikkumiseen pätevät niin retkeilyssä kuin polkujuoksussakin. Olennaista on luonnon ja muiden ihmisten kunnioittaminen, sekä luonnon ainutlaatuisuuden suojelu tulevia sukupolvia varten. Toisen omaisuutta tai eläimiä ja kasveja ei saa vahingoittaa eikä häiritä. Tyhjiä energiageelipakkauksia ei luonnollisestikaan pidä löytymän polkujen varsilta.
Polkujuoksija voi juosta luonnossa missä tahansa, paitsi yksityisten asutusten vieressä ja pihapiireissä. Juoksun lomassa saa poimia ja syödä marjoja tai pulahtaa uimaan. Kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla on omat sääntönsä, joissa jokaisenoikeuksia on yleensä rajoitettu osittain tai kokonaan, ympäri vuoden tai tiettyinä aikoina. Polkujuoksijan kannattaakin tarkistaa voimassa olevat säädökset suunnittelemaltaan reitiltä. Esimerkiksi polulta ei aina saa poiketa ympäristön kulumisen takia, ja joillain alueilla liikkuminen voi olla kokonaan kielletty esimerkiksi lintujen pesintäaikaan.
Polkujuoksijan nestetankkaus
Vaikka Suomessa on maailman puhtain vesistö, ei läheisestä joesta tai järvestä voi hörpätä vettä kesken polkujuoksulenkin. Vain pohjoisessa Lapin tunturipurojen äärellä vettä ei tarvitse pitkilläkään matkoilla kantaa litratolkulla, koska on todennäköisempää, että vesi on aivan puhdasta, kuin että poronraato olisi sen saastuttanut. Tässä kohtaa polkujuoksuvarustekuvioon tulee mukaan juoksuliivi tai -reppu, jossa voi kantaa tarvittavan määrän nestettä. Toinen vaihtoehto on letkullinen kevyt suodatin, jonka läpi voi periaatteessa juoda mistä vesilähteestä tahansa. Juoksuliivin hyvänä puolena on myös se, että sen uumeniin voi tunkea myös kaikenlaiset snäksit, laastarit, nenäliinat, tuuli- ja sadetakin, kännykän ja avaimet. Jos polkujuoksee vain lyhyempiä matkoja (alle 10 kilometrin lenkkejä), pärjää varsin hyvin ilman liiviä, ja luultavasti ilman vettäkin.
Kun lähtee pidemmälle lenkille kansallispuistoon, kannattaa tarkistaa vesipisteet etukäteen kartalta. Useimmissa kansallispuistoissa on yksi tai useampi kaivo, josta saa juomakelpoista vettä. Kaikissa puistoissa kaivoa ei ole, tai vesi on juomakelpoista vasta keittämisen jälkeen. Oma nestetarpeensa pitää tuntea, jotta pystyy laskemaan, kuinka pitkän matkan voi juosta milläkin nestemäärällä. Kun lähdin juoksemaan yli 60 kilometrin Herajärvenkierrosta kesähelteellä, jouduin viemään edellisenä iltana muutaman vesipullon piiloon puskiin, koska jossain reitin kohdassa vesipisteiden välillä oli liian pitkä matka.
Polkujuoksukisat
Polkujuoksussa tärkeimpiä asioita ovat luonnon kokeminen sekä lajin vaikutukset fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen (puhun nyt vain omasta puolestani). Motivaattorina voi olla myös itsensä haastaminen esimerkiksi kilpailujen muodossa. Suomessa polkujuoksutapahtumia ja niihin osallistujia on paljon, ja laji myös kasvaa. Uusia tapahtumia on perustettu viime vuosina valtavasti, ja moniin tapahtumiin liput myydään loppuun salamannopeasti. Matkojen pituudet vaihtelevat lyhyistä pyrähdyksistä superpitkiin ultramatkoihin, ja usein reitit kulkevat kotimaan kauneimmilla poluilla ympäri Suomen.
Kisoissa ei välttämättä tarvitse tavoitella sen kummempaa, kuin ehkä maaliin pääsyä. Polkujuoksutapahtuma voikin olla ennen kaikkea yhteisöllinen kokemus. Harrastukseni alkuhuumassa yritin ilmoittautua ensimmäiseen löytämääni tapahtumaan, mutta se ja kaikki muutkin lähitulevaisuuden tapahtumat olivat luonnollisesti tupaten täynnä, enkä ole sen koommin kokenut vastaavaa tarvetta osallistua kisoihin. Yksin omilla poluilla juostessakin voi asettaa itselleen sen sortin haasteita, että saa tosissaan ihmetellä omaa järjenjuoksuaan, kun sellaisesta tykkää.
Polkujuoksusta voi nauttia täysillä, vaikkei osallistuisi kisoihin eikä ikinä juoksisi vuorilla. Suomen kaunis ja puhdas luonto, vaihtuvat vuodenajat ja jokaisenoikeudet ovat vertaansa vailla. Vaikka juoksisin joka päivä koko loppuelämäni ajan, en luultavasti ehtisi nähdä joka ikistä hienoa polunpätkää, jota maastamme löytyy. Vaan väliäkö sillä, kun takapihaltakin pääsee suoraan vehreään metsään. Lähiluonto on matalan kynnyksen portti polkujuoksusta lumoutumiseen – Suomi on polkujuoksijan paratiisi!
