Bondhusvatnet on jäätikkojärvi Norjan Sunndalissa, noin kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Bergenistä. Bondhusvatnet on yksi Hardangerin alueen suosituimmista retkikohteista ja samalla kaikkein suosituin ”Instagram-kuvauspaikka”.
Vesiputouksien reunustama Bondhusdalen on yksi Norjan kauneimmista laaksoista. Vaellus laakson läpi järvelle on helppo ja lyhyt. Järvelle pääsee patikoimaan ympäri vuoden.
Hardangerfjordin alue
Vuorien ja vuonojen Hardanger sijaitsee Norjassa noin tunnin ajomatkan päässä Bergenistä. Hardangerin alueelta löytyvät monet Norjan tunnetuimmista luontokohteista, kuten Trolltungan kieleke, Vøringsfossenin putous ja Folgefonna-jäätikkö.
Automatkalla pääsee parhaiten vierailemaan retkeilyreiteillä, vesiputouksilla ja muissa luontokohteissa sekä kokemaan myös hienot pienet kylät paikallisine herkkuineen.
Folgefonnan kansallispuisto
Folgefonnan kansallispuisto sijaitsee Hardangerfjordin eteläpuolella. Kansallispuisto on perustettu vuonna 2005. Alue on ollut matkailijoiden suosiossa jo 1800-luvun alkupuolelta lähtien.
Folgefonnan jäätikkö on Norjan kolmanneksi suurin ja samalla eteläisin jäätikkö. Jäätikön reunamille pääsee melko helposti ihailemaan Buerbreenin ja Bondhusbreenin jäätiköitä. Folgefonnan jäätiköllä on useita syviä railoja, joten omin päin ja ilman varusteita jäätikölle ei kannata lähteä seikkailemaan.
Kansallispuistoa leimaavat dramaattiset vuoret, jäätiköt ja niiden sulamisvesien sävyttämät vesistöt sekä runsaan vehreät laaksot.
Folgefonnan kansallispuistossa on neljä kaikille avointa vuoristotupaa, jotka ovat auki vuoden ympäri. Kansallispuisto on suosittu kohde myös talviretkeilyyn ja hiihtoon.
Saapuminen ja pysäköinti Bondhusvatnetille
Bondhusdaleniin pääsee autolla, matkailuautolla ja bussilla.
Sunndalin ja Bondhusin kautta kulkevan tien fv 551 risteyksestä on matkaa pysäköintialueelle alle kilometri. Viitassa lukee Bondhusbrea. Kapealla tiellä nopeusrajoitus on 30 km / h, ja Norjassa liikennenopeutta kannattaa noudattaa.
Parkkipaikka on iso, mutta kohde on myös suosittu. Sateellakin omaa parkkikoloa voi joutua etsimään.
Pysäköinti maksaa 100 NOK (2023). Parkkimaksu pitää maksaa heti ja kuitin pitää näkyä tuulilasissa.
Bondhusvatnet – reitti
Patikointi pysäköintialueelta järven pohjoisrannalle kertyy noin 2,5 kilometriä. Normaalilla kunnolla reippaillen järvelle ja takaisin sekä maisemia järvellä ihaillen aikaa kuluu parisen tuntia.
Jos kävelee järven toiseen päähän, voi varata ylimääräisen tunnin kulkuaikaan.
Lähtöpisteessä alueella on opasteita ja infotauluja sekä useampi kartta, mutta reitti ei ole merkitty koko matkalta. Reitiltä ei voi tosin eksyä, sillä koko matkalla on tie.
Bondhusvatnetin reitti pysäköintialueelta järvelle on luokiteltu vihreäksi eli helpoksi. Se sopii kaiken tasoisille retkeilijöille.
Järven eteläpäähän ja Bondhusbrea-jäätikölle reitit ovat sinisiä eli hiukan vaativampia. Fonnabu-mökille reitti on musta eli vaikea.
Bondhusvatnet – reittikuvaus
Pysäköintialueelta lähtevä hiekkatie, Isvegen, on rakennettu jo vuonna 1863. Se tehtiin alun perin jään kuljettamista varten jäätiköltä alas vuonoon. Myöhemmin tietä on kunnostettu retkeilijöiden tarpeisiin.
Silta johtaa valkoisena pärskyvän Bondhuselva-joen yli ja jatkuu pitkin hiekkatietä. Reitti kulkee melkein koko matkan lähellä hienoa jokea.
Hienot kapeina nauhoina huikean jyrkiltä vuorilta syöksyvät vesiputoukset näkyvät jo ensimmäisen niityn poikki kulkiessa. Heinäkuussa laakso on täynnä vihreän eri sävyjä ja kesäkukat tuoksuvat huumaavasti.
Vaikka retkeily kuivalla kelillä on yleensä mukavampaa, sadesäällä voi ihailla kiehtovia pilviä, jotka saavat laaksoa reunustavat vuoret näyttämään maagisilta.
Hiekkatie nousee välillä hiukan korkeammalle ja kulkee niityn halki. Sitten reitti johtaa aivan pärskyvän veden ääreen. Liukkailta rantakiviltä voisi astua suoraan jokeen.
Jos mielii joen toiselle puolelle, voi kulkea pitkin puista siltaa. Sitä ennen kannattaa lukea kyltti, jossa ohjeistetaan käyttämään siltaa omalla vastuulla. Onneksi järvelle pääsee ilman joen ylitystä.
Vähän sillan jälkeen avautuu mielettömän hieno suvantopaikka, jossa Bondhuselva hohtaa aivan smaragdinvihreänä. Puun alla nököttää kivi kuin tilauksesta kuvaamista mielivälle.
Muutama sata metriä ennen järveä saavutaan risteykseen. Vasemmalle lähtee tie, jota pitkin pääsee Fonnabu- ja Breidablikk-tuville sekä järven itäpuolen Gardshammar-vuorelle.
Ennen järveä mahtavat saniaiset ja suuret kivilohkareet reunustavat tietä. Lyhyt pätkä on louhikkoista polkua, jonka voi tosin kiertää tasaisempaa reittiä.
Sitten upea järvimaisema avautuu kaikessa kauneudessaan. Bondhusvatnetia ympäröivät vuoret heijastuvat syvän turkoosinvihreästä vedestä, joka tyynellä ilmalla on kuin suunnaton trooppinen peili. Järven rannalla ymmärtää, miksi infokyltissäkin kerrotaan Bondhusvatnetin olevan suosituin Insta-paikka.
Vedestä nousee paaluja, pinnan alla näkyy vajonnut laituri. Kaikista Instagram-kuvista tuttu vene kelluu lähellä rantaa.
Häikäisevä turkoosinvihreä jäätikkövesi saa aikaan samanlaisen tuntemuksen kuin huikean sininen Blåvatnet Pohjois-Norjassa – väri on lähes epätodellinen. The Beach -elokuvan tunnelman karistaa vain äkillisesti kovaksi muuttuva tuuli, joka tuo mukanaan kaatosateen.
Käytännön vinkit Bondhusvatnetin retkelle
- Pysäköintialueen vierestä löytyvät WC-tilat.
- Hiekkatie sopii lastenvaunuille ja pyörätuolille.
- Bondhusvatnet-järvi on juomavesilähde, joten siinä ei saa uida.
- Koirat saavat tulla mukaan retkelle, mutta ne on pidettävä kytkettynä.
- Sunndalista löytyy hyvä camping-alue hienoilla vuonomaisemilla, jos haluaa viettää enemmän aikaa alueella.
- Jos saavut Rosendalin suunnalta, ohitat matkalla hienon Furebergfossenin putouksen.
- Hyvällä säällä järven rannalla on mielettömän upea eväspaikka.
- Järven pohjoispäädystä kannattaa jatkaa ylimääräinen kilometri jäätikölle, jos keli on kirkas.
- Huonolla säällä eli kun sataa ja on pilvistä, Bondhusvatnet on loistava vaihtoehto vuorilla kiipeilylle.
- Sundalista on noin 20 min automatka Oddaan, josta löytyy Norjan yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Trolltunga. Muita hienoja kohteita Oddassa ovat mm. Freimstölen ja Rossnos, Møyfallsnuten sekä Buarbreen.
- Tunnissa hurauttaa Kinsarvikiin ja Hardangerviddaan johtavaan Husedalenin laaksoon. Oddasta puolestaan on vain reilu 200 km Övre Årdaliin ja Vettisfossenille, josta voi aloittaa Jotunheimenin hienoimmat vaellukset.