Besseggenin vaellus Norjan Jotunheimenin kansallispuistossa on listattu yhdeksi maailman 20 upeimmista vaelluksista. Besseggenin reitti on ehdottomasti Jotunheimenin hienoin ja myös jännittävin vaellus. Korkein huippu on 1743 metrissä ja nousua vuoristojärvien keskellä kertyy 1100 metriä.
Besseggenin vaellusreitin huikein kohta osuu keskivaiheille, jossa kuljetaan kapea ja jyrkkää harjannetta. Harjanteelta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat harjanteen molemmin puolin turkoosina hohtavalle Gjende-järvelle ja sinisenä kimaltelevalle Bessvatnet-järvelle, joka sijaitsee lähes 1400 metriä merenpinnan yläpuolella. Besseggenillä vierailee yli 60 000 vaeltajaa vuosittain, ja reitti onkin usein ruuhkainen.
Jotunheimenin kansallispuisto
Jotunheimenin kansallispuistoon ja Besseggenin reitille ajaa Oslosta noin neljässä tunnissa. Jotunheimen tarkoittaa sanamukaisesti ’jättiläisten kotia’. Alue on saanut nimensä norjalaiselta runoilijalta jo 1800-luvulla. Suuret taiteilijat ovat hakeneet inspiraatiota Jotunheimenin jylhistä vuorista ja mystisyydestä kautta aikojen.
Norjan Jotunheimen on yksi Norjan suosituimmista vaellus- ja kiipeilyalueista. Jotunheimenissä riittää massiivisia paritonnisia vuoria, eri tasoisia vaellusreittejä vehreissä laaksoissa ja vuoristossa sekä uskomattoman kauniita maisemia laajalla 1151 neliökilometrin alueella. Jotunheimenin kansallispuistossa sijaitsee myös Skandinavian korkein vuori Galdhøpiggen.
Besseggenin laiva, majoittuminen ja pysäköinti
Besseggenin vaellus tehdään usein Memurubusta Gjendesheimin vuoristoasemalle, mutta reitin voi kulkea myös vastakkaiseen suuntaan. Memurubusta lähtiessä ei tarvitse huolehtia siitä, ehtiikö illan viimeiseen laivaan. Jos vaeltaa rinkan kanssa ja aikoo telttailla Memurubun seudulla tai yöpyä Memurubun tuvalla, laiva-aikataulusta ei luonnollisesti tarvitse välittää. Besseggenin reitti on kuitenkin jyrkän harjanteen vuoksi helpompi vaeltaa Gjendesheimin suuntaan kuin Memurubun suuntaan.
Gjendebåt: Laiva Memurubuun lähtee Gjendesheimin laiturilta, vuoroja on Memurubun suuntaan kesäaikaan jopa seitsemän. Suurimmat ruuhkat myös laivalla osuvat hyvälle säälle sekä viikonloppuihin. Liput pitää hankkia etukäteen (esim. aikuinen yhdensuuntainen lippu 220 NOK, kantamukset 70 NOK). Laivamatka Gjendesheimiltä Memurubuun kestää noin 20 minuuttia.
Gjendesheim vuoristoasema: Gjendesheim on kävijämäärältään vuoristo-Norjan suosituin tupa, joka on auki suuren osan vuodesta. Vuoristoasema sijaitsee Gjende-järven rannalla ja Besseggenin juurella hulppeissa maisemissa. Majoittuminen pitää varata etukäteen.
Besseggenin pysäköinti: Gjenden rannalla on pieni pysäköintialue ja kioski, jossa myydään pysäköintilippuja sekä hyvää kahvia ja pientä syötävää. Suuremmat pysäköintialueet sijaitsevat lähellä tien 51 risteystä, joilta pääsee bussilla Gjendesheimille. Pysäköinti on muuttunut oman vaellusreissuni jälkeen, tarkista ajantasaiset ohjeet Gjendebåten -sivustolta.
Besseggenin vaelluksen pituus on 14 kilometriä ja kesto noin 6-8 tuntia. Vaellusta suositellaan vain vuoristossa kokeneille vaeltajille ja yli 8-vuotiaille. Vaellus on fyysisesti haastava ja se vaatii tasapainoa sekä lievän korkeanpaikan sietämistä. Besseggenin vaellus on luokiteltu vaativa + -reitiksi. Reitti on pitkä ja sillä on paljon nousumetrejä, joissain kohdissa on altistusta korkeille paikoille, ja kovat tuulet voivat vaikeuttaa vaellusta. Besseggenille tehdään paljon myös ohjattuja retkiä.
Hiukan (tai paljon) korkeanpaikankammoisena vaelluksen suunnan valinta oli helppo. Tein Besseggenin yksinvaelluksen elokuun lopulla Memurubusta Gjendesheimiin. Telttailin Gjenden rannalla ja kiipesin hurjan harjanteen huikeisiin maisemiin.
Saapuminen Besseggenille – vaelluskertomus
Saavuin Sognefjelletin maisemareittiä Galdhøpiggeniltä tielle 51, josta käännytään Besseggenille. Matkan varrelle osui hieno Ridderspranget, lyhyt patikointi koskimaisemiin. Myöhäisenä torstai-iltapäivänä Gjendesheimin pihalla oli rauhallista. Ajoin laiturialueen päähän asti tutkailemaan paikkoja, ja löysin kioskin takaa pienen parkkiksen, jonne sai pysäköidä auton kahdeksi vuorokaudeksi.
Nappasin mukillisen kahvia ja lähdin etsimään suojaista telttapaikkaa Gjenden rannalta. Olin ajatellut leirin pystytyksen jälkeen kuluttaa loppupäivän kiipeämällä vastarannan Knutshoelle, mutta en keksinyt, miten ylittäisin vesistön. Tien kautta kulkiessa matkaa olisi tullut 10 kilometriä, enkä halunnut siirtää autoa, koska parkkipaikka oli jo täynnä.
Lähdinkin kiertämään Gjenden rantapolkua. Vehreä polku oli hieno vaihtoehto, ja voimiakin säästyi seuraavalle päivälle. Kesäinen t-paitakeli muuttui minuuteissa, kun taivaalle kerääntyi mustia pilviä. Juoksin viimeiset sata metriä takaisin teltalle sateen suojaan. Loppuillan satoi kaatamalla.
Aamulla tankkasin energiaa pitkää vaellusta varten, synkkä keli oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Kello 9:15 kipitin kevein askelin laiturille, josta Gjendine-laiva lähti kuljettamaan noin 40 vaeltajaa kohti Memurubua. Viimeisetkin pilvet haihtuivat parinkymmenen minuutin laivamatkan aikana. Jännitti vietävästi päästä vihdoin kiipeämään kuuluisa Besseggenin harjanne – ja se miten siitä suoriutuisin!
Besseggenin vaellus
Varsinainen vaellus alkaa Memurubun laiturilta, josta soratie johtaa ensin nurmikentän halki ja rakennusten ohi. Alueella telttailu vaatii maanomistajan luvan, muualla voi leiriytyä vapaasti. Meille turisteille on pystytetty useita kylttejä, joissa muistutetaan roskattomasta retkeilystä ja herkän luonnon varomisesta kulkemalla vain merkittyjä polkuja. Viitat Memurubun laiturilla osoittavat myös suunnan Glitterheimille ja Jotunheimenin historialliselle reitille.
Ensimmäiset kilometrit pistävät lihaksiin liikettä, kun polku kaartaa oikealle ja lähtee jyrkkään ja pitkään nousuun. Sorapolulla kulkemista on paikoin helpotettu kivisillä askelmilla. Toiset jäivät lepotauolle jo ensimmäisessä rinteessä. Vaikka laiturilla tunnelma oli ruuhkainen, porukka alkoi vähitellen hajaantua vaellusreitille. Aurinko paistoi ja ilma oli kesäinen.
Nousua tuntui jatkuvan loputtomiin. Jo tunnin nousun jälkeen uskomattomat vuorimassiivit harjanteineen sekä turkoosina hohtava Gjende-järvi palkitsivat hikisen puurtamisen. Samalla kahden kilometrin kohdalla rinteessä tuli vastaan ensimmäinen profiilikyltti, jossa näkyi sijainti niin kilometrien kuin korkeuskäyränkin mukaan. Suosituksena oli, että jos ensimmäiseen pätkään oli käyttänyt enemmän kuin kaksi tuntia, kannattaisi ihailla maisemia ja palata sitten takaisin laiturille.
Kahden kilometrin kohdalla on ensimmäinen näköalapaikka tasanteella, josta näkyy luoteeseen Jotunheimenin kansallispuistossa kohoaville lumihuippuisille vuorille. Kahden ja viiden kilometrin välinen etappi on suhteellisen tasaista polkua, jossa lyhyemmät nousut ja laskut vaihtelevat vuoron perään.
Pienen nyppylän kiipeämisen jälkeen maisema aukesi myös pohjoiseen kohti vuorien välissä kaartelevaa Russvattnet-järveä. Lumikaistaleita näkyi siellä täällä. Pidin ensimmäisen juomatauon puolitoista tuntia patikoituani. Levähdystaukoja tuli pidettyä aika tiheään ihan vain sen takia, että oli pakko jäädä istumaan ja katselemaan uskomattoman hienoja maisemia.
Besseggenin harjanne lähestyy
Jossain 1400-1500 metrissä tuuli voimistui nopeasti. Puuskissa tuntui sen verran kolealta, että vedin merinoneuleen teknisten paitojen päälle. Pitkän aikaa näytti siltä, kuin reitti johtaisi edessäpäin kohoavalle mustalle Besshøe-vuorelle, mutta lopulta polku kääntyikin kulkemaan Gjenden suuntaisesti lähellä järveen laskeutuvaa vuorenseinämää.
Besshøen rinteillä vilkkui punainen teltta. Muuten väki oli enimmäkseen kadonnut näköpiiristä. Kolmen kilometrin kohdalla ennen pikkuista järveä kyltti toivotteli tervetulleeksi jatkamaan reitillä, jos lähdöstä oli kulunut alle kolme tuntia. Etelään Gjende-järvelle näkyi niin kaunis maisema, että tasanteella olisi hyvin voinut köllötellä tunnin jos toisenkin.
Tasanteelta reitti jatkui leveänä ja kivisenä sorapolkuna loivasti nousten. Punaiset T-kirjaimet täplittivät kivenmurikoita polun varrella. Karussa maaperässä kasvoi ryppäittäin sinikelloja.
Kaksi ja puoli tuntia laiturilta lähdön jälkeen näin ensimmäistä kertaa Besseggenin harjanteen. Harjanne näkyy 1500-metrin korkeudesta samalla kun näkymä avautuu alas pienelle Bjørnbjøltjønne-järvelle. Järven ohi kuljetaan hyvin lähellä jyrkkää seinämää, mutta harjanne on niin leveä ja polku niin kaukana reunasta, ettei mitään pelottavaa paikkaa joudu kohtaamaan.
Pienen Bjørnbjøltjønne -järven kohdalla on mukava taukopaikka. Gjenden puolella on tasaista kiveä, joka on kuin tehty löhöilyyn ja maisemien kuvailuun. Matkaa on taittunut tässä vaiheessa neljä kilometriä. Juuri ennen kuin ylitetään Bjørnbjøltjønne-järveltä valuva virta, polku on lievästi epämiellyttävän kalteva ja rinne ilmavan tuntuinen. Suosittelin itselleni katseen pitämistä suoraan eteenpäin. Virran pääsi ylittämään kiviä pitkin.
Järven jälkeen seurasi kivikkoista nousua ja tasannetta. Saavutin opastetun ryhmän, ja juttelin vuoristo-oppaan kanssa kävellessäni. Opas kertoi Besseggenistä, sen kasveista ja siitä, miten jotkut lähtevät talvellakin vuorelle patikoimaan ja pelastustilanteita aina toisinaan tulee eteen. Olin mielissäni saadessani paikallisen vuoristoammattilaisen neuvoja ja tietoja, vieläpä ihan ilmaiseksi.
Gjenden näköalapaikka
Kolmen ja puolen tunnin patikoinnin jälkeen saavuin upealle Gjenden näköalapaikalle, jonka löytää myös Google Mapsista. 1450-metrin korkeudelta avautuvat näkymät Bessvatnet- ja Gjende-järville sekä huikean kapealle ja jyrkälle Besseggenin harjanteelle. Korkeuserot järvien välillä hahmottuvat parhaiten juuri tältä näköalapaikalta. Harjanne näytti pelottavalta.
Vuoristossa mittasuhteita on toisinaan hankala käsittää, asiat näyttävät olevan lähempänä kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Gjenden näköalapaikalta oli vielä pitkä matka harjanteelle.
Bessvatnetin viereiset rinteet ovat suosittuja lounaspaikaksi. Ennen harjannetta onkin hyvä tankata lisää energiaa tai pitää tuumaustauko. Polku kulki rinteiden suojissa ja laskeutui aivan vedenrajaan. Järven loistava sinisyys oli hämmästyttävää.
Bessvatnet on reitin puolivälissä, seitsemän kilometrin kohdalla. Sen rannalla oli kyltti, jossa ei enää suositeltu kääntymään takaisinpäin, mutta vinkattiin helpommasta vaihtoehtoisesta reitistä. Järven länsirantaa pitkin patikoiden voi välttää harjanteen nousemisen, mutta kilometrejä tulee vastaavasti lisää noin 4 km verran.
Järveltä polku lähti nousemaan ja se kulki aivan jyrkän reunan vieressä. Ennen harjannetta olikin tarjolla jälleen pientä ilmavuutta. Sora luistaa kenkien alla, joten ihan reunalle ei kannata suunnata selfieiden toivossa.
Kohti korkeuksia – Besseggenin harjanne
Siinä se vihdoin kohosi. Viisi tuntia patikointia Memurubun laiturilta, ja edessäni kohosi lähes 300 nousumetrin ja kilometrin pituinen harjanne. Keräsin henkistä kanttia kasaan ja katselin muiden vaeltajien kiipeämistä. Laitoin hiukset poninhännälle, kiskoin kuoritakin ylleni ja kiinnitin kaikki repun remmit tiukasti ympärilleni.
Harjanne oli leveämpi kuin miltä se oli näyttänyt kaukaa katsottuna. Se oli myös paljon jyrkempi, kuin mitä olin kuvitellut. Tässä kohtaa reittiä ei ole polkua, on kiivettävä kivikossa, vähän kuin helppoa kalliokiipeilyä. Ilman köysiä ja reppu selässä tuulessa heiluen. Vasemmalla puolella uhkasi kieriminen alas Bessvatnet-järveen, oikealla yli 400 metrin pudotus Gjende-järveen.
Katselin aikani, miten vaeltajien reput pienenivät ja pienenivät korkeuksissa. Kourallinen muita vaeltajia saapui paikalle ja pohdimme, miten hurjalta rinne näytti. Sitten aloin kiivetä.
En katsonut varmaan kertaakaan alas kahteenkymmeneen minuuttiin. Se aika kului kiivetä ja könytä harjannetta ensimmäiselle turvallisen tuntuiselle tasanteelle. Lähes koko matkalta oli pitänyt käyttää käsiä apuna, välillä myös polvia. Vaikka varsinaista putoamisvaaraa reitille ei osukaan, korkeuksissa saattaa alkaa huimata, ja ote voi sen takia lipsua.
Istuin kivellä ja huokailin kahdesta syystä: olin korkeanpaikankammoisena uskaltanut nousta Besseggenin harjanteen, ja katselin parhaillaan henkeäsalpaavia postikorttimaisemia.
Hurjan harjanteen jälkeen loppumatka on silkkaa rentoa köpöttelyä. Tosin, nousua riittää vielä noin kilometrin verran Besseggenin huipulle, noin yhdeksän kilometrin hujakoille. Polku jatkui kivikkoisena, mutta helppokulkuisena. Puoli viiden aikaan iltapäivällä alkoi kerääntyä pilviä taivaalle, tuuli yltyi välillä kovaksi.
Lounas Besseggenin huipulla
Puoli kuudelta kosketin Besseggenin huippua eli suurta kivikasaa 1743 metrin korkeudessa. Muita vaeltajia ei näkynyt, joten levittelin retkikeittiöni isoille kiville kasan juurelle. Myöhäiseen lounaaseen kuului pieni pussikeitto, ihana siemensämpylä ja jälkiruuaksi pullakahvit. Heti kun soppa oli valmista, alkoi sopivasti tihuttaa. Muutama vesipisara keitossa ja väljähtänyt kahvi ei nälässä juuri haitannut.
Voisin myös vaikka vannoa, että loiva nousu jatkui vielä kivikasan jälkeenkin. Yhtä kivikasaa oli koko Besseggenin laki, silmänkantamattomiin kiviä. Huipulla tasannetta jatkuu melkein kahden kilometrin matkalta.
Puolen tunnin patikoinnin päästä polku tuli lähelle seinämää, jossa oli mukava kieleke istuskella. Tie 51 hohti kuin hopeinen lanka tummassa maastossa. Gjendesheim siinsi kaukana alhaalla samettisen turkoosin järven rannalla. Aurinkoa riitti enää sen taustalla kohoavien vuorien huipuille.
Loppumatka oli kivikossa laskeutumista hämärtyvässä illassa. Vähitellen maa alkoi taas vihertää, tällä puolen vuorta kasvoi myös paljon kukkia, heiniä ja katajaa. Tunturikoivikossa näkyi jo syksyn värejä. Reitin loppupää oli linjattu uudelleen, vanhan polun eteen oli rakennettu aita.
Palasin Gjendesheimin pihaan yhdeksän aikoihin, reilun kymmenen tunnin reissun jälkeen juuri sopivasti ennen hämärän laskeutumista. Huikean Besseggenin vaelluksen kruunasi päivällinen yön pimeydessä Gjenden rannalla leirissäni, jonne näin leirinuotioiden välkkeen ja kuulin järven aaltojen kohinan.
4 Avautumiset