Kun maassa on hanki ja järvi jäässä, voi lähteä hiihtelemään talvisen Keimiötunturin helmoihin. Keimiötunturin ympäri kulkee talvella suosittu ja huollettu Keimiön hiihtolatu, jota pitkin pääsee Keimiöjärvelle. Keimiön hiihtoretkellä voi nähdä hienoja tykkylumisia puita, loimuavia revontulia ja upeat maisemat Pallastuntureille.

Keimiötunturi sekä läheiset Sammaltunturi ja Lommoltunturi ovat myös puuterilumisia rinteitä etsivien suosiossa. Keimiötunturilla on ollut useita lumivyöryjä, ja ilmeisesti Lommoltunturillakin oli juuri vyörynyt retkeni aikoihin. Kaikkialla Pallas-Yllästunturin tuntureilla oli parhaillaan huomattavasti kohonnut lumivyöryriski eli Ilmatieteenlaitoksen lumivyöryennusteen vaaraluokka 3.

Talvella Keimiöjärven ja Keimiötunturin alueella voi tehdä monenlaisia hiihtovaelluksia. Yöpymiseen sopivia tupia ovat Keimiöjärven autio- ja varaustuvat sekä Mustakeron autiotupa.

Keimiöjärven autiotupa

Keimiöjärven itärannalla sijaitsee autiotupa ja länsirannalla varaustupa. Keimiöjärven autiotupa on pieni neljän hengen tupa. Kahden leveän laverin välissä on pöytä, ikkunan edessä pieni taso, ja oven vieressä kamiina sekä puuarkku haloille. Hyllyltä löytyy pari kattilaa, kahvipannu ja paistinpannu.

Keimiöjärven tuvan pihapiirissä on halkovarasto sekä kuivakäymälä. Talvella lunta saattaa tuiskuttaa niin reippaasti, että on lapioitava kulkuväylät rakennuksiin päästäkseen. Vieraskirjan perusteella Keimiöjärven tuvalla käy talvella päivittäin tulistelijoita ja tuvalla myös yövytään usein.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

Keimiöjärvi sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston keskivaiheilla Keimiötunturin itäpuolella. Kansallispuiston alueella ja sen ympäristössä on yli 500 kilometriä ylläpidettyjä latuja sekä yli 100 kilometriä talviretkeilyyn sopivia reittejä. Suosituin kesäretkeilyreitti on Hetta-Pallas -vaellusreitti. Hetta-Pallas -talvireitti sopii hiihtovaellukseen.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston luontoon kuuluvat suot, kangasmetsät, lehdot ja avotunturimaisemat. Pallastunturin alue on pääasiassa avotunturia. Talvella tuuli kovettaa tunturissa hangen pinnan, joten huipuilla ja rinteillä pääsee helposti kulkemaan omia reittejään suksilla ja lumikengillä.

Keimiötunturin pohjoispuoli ja Keimiöjärvi kuuluvat Pallas-Yllästunturin kansallispuiston syrjävyöhykkeeseen sekä erityisvyöhykkeeseen, eteläpuoli taas virkistysvyöhykkeeseen. Näillä alueilla saa leiriytyä ja tehdä tulet vain merkityillä ja huolletuilla paikoilla. Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on roskaton retkeilykohde. Keimiötunturin viereisen Sammaltunturin mittausasemalla tutkitaan ilman puhtautta ja samalla maailman puhtainta ilmaa.

Keimiöjärven hiihdon parkkipaikka ja lähtöpaikka

Keimiöjärven talvireitti lähtee pysäköintialueelta Jerisjärventieltä Koivarovan alueelta (osoite: Jerisjärventie 640), jossa on iso levike. Levike oli aurattu, vaikka lunta oli pyryttänyt reippaasti vielä pari tuntia sitten. Pysäköintialueen vieressä on Pallas-Yllästunturin kartta ja infotaulu sekä ohjeita retkeilyyn.

Keimiön hiihto on 20 kilometrin rengasreitti, joka kiertää Keimiöjärven ja Mustavaaran kodan kautta Sammaltunturin rinteille ja Keimiötunturin länsipuolta takaisin Jerisjärvelle. Huollettua latua pitkin pääsee Keimiöjärven autiotuvalle. Infogis Muonion latukartasta voi tarkistaa latujen reaaliaikaisen kunnossapidon.

Keimiöjärven hiihtovaellus – pieni seikkailu lumisessa kansallispuistossa

Illansuussa Koivarovan parkkipaikalta lähtiessäni ajatuksenani oli hiihtää syrjäisemmälle Mustakeron autiotuvalle. Voimia tuntui riittävän hyvin, vaikka päivällä olin jo käynyt Särkitunturin huipulla lumimyrskyssä ja takana oli useita päiviä hiihtovaellusta pulkan kanssa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Ilta jatkuisi revontuliretkellä leppoisasti Sammal- ja Lommotuntureilla hiihdellen. Sitten pitäisin ansaitut lettukestit, nukkuisin hyvin, kipuaisin aamulla kepeästi Mustakerolle napsimaan kuvia tykkykuusista auringonnousussa, ja lopuksi laskettelisin sutjakkaasti alas autolle, jonka nokka kääntyisi kohti etelää. No, mihinkään kohtaan ei tullut rastia ruutuun, paitsi siihen, että auto lähti kohti etelää suurin piirtein aikataulussa.

Alku näytti lupaavalta. Vaikka tiesin, ettei Keimiön hiihdon latua ollut kunnostettu, urassa näkyi kahdet suksenjäljet, luntakin oli vain kymmenisen senttiä. Potkuttelin sukkelaan ensimmäiselle esteelle, eli poroportille, jonka avaaminen ja sulkeminen sukset jalassa ja pulkka perässä vaati sekä näppäryyttä että itsehillintää.

Muutamassa minuutissa saavuin aukealle, jossa tuuli oli paikoin kinostanut jäljet näkymättömiin. Sinisiä täpliä puiden rungoissa oli toisinaan hankala huomata. Ilma alkoi kirkastua, mutta tuuli ei ottanut laantuakseen.

Karttaa tutkiessani olin ajatellut, että reitti Keimiöjärvelle olisi enimmäkseen nousua, mutta matkalle osui tasaisesti nousuja ja laskuja. Pitkä pätkä reittiä oli varsin suoraa ja leveää uraa metsässä. Ei mitään kaikkein kauneinta, mutta minimaalinen eksymisvaara. Metsän keskellä myös kinokset pysyivät maltillisina.

Pitkä suora päättyi Keimiöjärven rantaan. Ura ja kaikki jäljet, mitä ikinä lumessa olikaan kulkenut, katosivat tyystin. Edessä odotti pehmoista polveen saakka ulottuvaa kinosta. Kartan mukaan latu-ura kulki keskeltä järveä, mutta lähdin kiertämään järven itäreunaa, jossa lunta oli aavistuksen vähemmän.

Jossain kohdassa taas näkyi joitain hentoisia jälkiä, joten muitakin retkeilijöitä oli itärantaa suksinut. Takana kohosi Keimiötunturi, edessä virtasi sulana oja. Oletin lumen alta löytyvän sillan, mutta lykin silti kamppeeni rivakasti toiselle puolelle.

Ojan jälkeen puskin läpi syvimmän hangen koko matkalla. Yhä navakasti piiskaava tuuli kinosti aukeille paikoille upottavaa lunta, jonne katosivat niin sukset kuin pulkkakin. Tällaisessa kohdassa voi ymmärtää, miten kokeneellakin retkeilijällä voimat saattavat hiipua ja epätoivo iskeä, vaikka olisi jo lähellä tuvan lämpöä.

Kartan mukaan Keimiöjärven autiotupa lymysi rannassa töppäreen takana. Rantaa pitkin eteneminen oli mahdotonta syvän lumen takia, joten lähdin yrittämään metsän kautta kiertämistä. Puiden suojissa olisi todennäköisesti vähemmän lunta.

Metsästä oli yllätyksekseni kiertänyt myös latukone aikoinaan. Latu-uran hentoiset ääriviivat jatkuivat eteenpäin, vielä hennommat suksien jäljet pinnallaan. Tuoreemmat jäljet kurvasivat ylös mäkeen ja suoraan kohti tupaa.

Parkkipaikalla oli ollut kaksi autoa, joista päättelin, että Keimiöjärvellä saattaisi olla hiihtäjiä. Jäljistä päätellen myös Mustakerolla voisi olla vipinää. Päätin käydä ensin Keimiöjärven tuvalla. Jos en enää jaksaisi lähteä jatkamaan matkaa, voisin pystyttää tarvittaessa teltan.

Raahasin pulkan sivukäyntiä mäen päälle, ja samassa Keimiöjärven pikkuinen tupa pilkisti kuusten joukosta. Aikaa parkkipaikalta oli kulunut vain pari tuntia, mutta lumessa möyriminen ja pitkät päivät ulkona liikkuen hieman flunssaisena ottivat veronsa. Tuvalle piti vielä kahlata puolimetrisessä hangessa.

Ovi oli lukossa, tyhjän tuvan lattialla näkyi lumisia jälkiä. Kamiina oli kylmä. Seikkailuintoni tyrehtyi sillä siunaamalla – en kyntäisi kinoksessa enää metriäkään vaan jäisin tupaan yöksi.

Hain ensimmäiseksi ämpärillisen puhdasta lunta rannasta, koska tuvan ympäristössä lumi oli laikukas kellertävistä roiskeista. Rantaan johti kapea kovettunut polku, jonka molemmin puolin upotti takamukseen saakka, jos sattui astumaan vähän sivuun. Sitten lapioin tieni huussiin eli kaivoin väylän noin metrin korkeaan kinokseen.

Auringonlasku kultasi taivaan, jota vasten Keimiötunturi aaltoili järven takana. Oranssi kajo heijastui Keimiöjärven autiotuvan ikkunasta. Talvinen Pallas-Yllästunturin kansallispuisto näytti hiljaisuudessa satumaiselta.

Kamiina veti jotenkin huonosti ja lämpeni hitaasti. Ei toivoakaan, että liesi olisi lämmittänyt paistinpannun. Väsyttikin niin vietävästi, että päätin unohtaa letut ja grillata vain poromakkarat. Hengitys höyrysi siihen malliin, että laitoin yöksi kaksi makuupussia päällekkäin, vilukissa kun olen.

Pistäydyin hetkeksi ihailemaan kuutamoa ja tähtitaivasta. Tuuli edelleen ainakin sen kymmenen metriä sekunnissa. Haaleita pohjoisen loimujakin näkyi, kuten lähes jokaisena kirkkaana yönä viikon sisällä. Upposin jalustan kanssa joka paikkaan etsiessäni hyvää revontulien kuvauspaikkaa. Oli selvästi aika luovuttaa ja nukkua sikeästi, joskin lyhyesti.

Aamun sarastus ei juuri Keimiöjärven autiotuvalle yllä, sillä tupa on keskellä tiheää kuusikkoa, ja järvi tunturien ympäröimä. Yöllä jatkunut tuuli oli kinostanut polut ja urat taas umpeen ja peittänyt myös aukeilta paikoilta omat jälkeni. Ei tullut mieleeni lähteä tarpomaan edes Mustakerolle, sillä vaikka tunturin laella lumi olisi kovaa, laelle oli pitkä matka. Niin, eikä niitä tykkykuusiakaan ole maaliskuun lopulla, kun aurinko on paahtanut ja tuuli puhaltanut.

Siivosin kämpän, veistelin muutamat lastut arkkuun ja pakkasin kamat. Hiihdin saman reitin takaisin Jerisjärventien parkkipaikalle. Koska oli kinostanut, lievästi laskuvoittoinen paluumatka kesti melkein yhtä kauan kuin menomatkakin. Keimiöjärven rannan aukealla sai taas kiskoa pulkkaa syvässä hangessa, pitkä suora tuntui pitkältä suoralta.

Aurinko paistoi kirkkaana sinisellä taivaalla. Tuuli oli viimein tyyntynyt. Seisahduin olemaan hetkessä. Täydellisessä hiljaisuudessa kuului vain pikkulintujen sirkuttelua, kevään tulosta iloitsemista.

Vaikka Sammaltunturin maisemat jäivät näkemättä ja lettukestit pitämättä, iloitsin pienestä hiihtovaelluksesta ja metsän rauhasta ihanassa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Muoniossa on oltava jotain taikaa, sillä täällä hymy tuntuu vatsanpohjassa asti.