Jylhissä maisemissa kulkeva Kungsleden eli kuninkaan polku on Pohjois-Ruotsin tunnetuin vaellusreitti. Yli 400 kilometrin mittainen vaellusreitti kulkee Abiskosta Hemavaniin. Kaikkein suosituin Kungsledenin vaelluksista on Abisko-Nikkaluokta -reitti.
Vaelsin Nikkaluoktasta Abiskoon Alesjaureen saakka elokuun viimeisellä viikolla, hieman huippusesongin ulkopuolella. Samalla kerralla kävin myös Ruotsin korkeimmalla vuorella Kebnekaisella, ja takaisin Nikkaluoktaan palasin vehreän Vistasin laakson kautta.
Kungsleden – Kuninkaan Polku
Kaikkein suosituin vaellus Kungsledenillä on reilun sadan kilometrin Abisko-Nikkaluokta (tai Nikkaluokta-Abisko) -reitti, jolla järjestetään myös vuosittain elokuun puolivälissä Fjällräven Classic -vaellus (vinkki hiljaisuutta etsiville milloin pysyä kaukana). Nikkaluoktasta Kebnekaiselle kuljetaan Dag Hammarskjölsleden pyhiinvaelluspolkua, pyhiinvaellusreitti jatkuu aina Abiskoon saakka.
Kungsleden on jaettu seuraaviin vaelluksiin:
- Abisko-Nikkaluokta
- Nikkaluokta-Saltoluokta
- Saltoluokta-Kvikkjokk
- Kvikkjokk-Ammarnäs
- Ammarnäs-Hemavan
Näistä vaelluksista Abisko-Nikkaluokta -vaellus sekä Ammarnäs-Hemavan on valittu Ruotsin 12 kauneimman vaelluksen joukkoon. Abisko-Nikkaluokta -vaelluksesta Nikkaluokta-Singi -osuus (noin 34 km) ei kulje varsinaisella Kungsledenilla. Abisko-Nikkaluokta väli on selvästi jylhempää kuin vaikkapa Aktse-Saltoluokta -reitti.
Kungsledenin hienot maisemat ovat hiukan samanlaisia kuin Haltin-vaelluksella, mutta Kungsleden on jonkun verran helpompi vaeltaa. Kungsleden soveltuisi erittäin hyvin myös polkujuoksuun.
Kungsleden vaellus ja majoitus
Svenska Turistföreningenin mukaan Abisko-Nikkaluokta -vaellukseen kuluu 7 päivää (7 etappia), mutta kevyillä varusteilla tai vaikkapa polkujuosten matka taittuu nopeammin. Omaan 148 km reissuuni (Nikkaluokta – Kebnekaise – Alesjaure – Vistas – Nikkaluokta) kului 5 yötä suhteellisen painavalla rinkalla.
STF ylläpitää kattavaa tupaverkostoa Kungsledenin varrella. Tuvista voi varata yösijan, jos ei halua majoittua teltassa. STF:n jäsenet saavat alennuksen hinnoista, Suomen Ladun jäsenyys ei enää oikeuta alennukseen.
Monilla tuvilla on myös suuren tai pienen valikoiman kauppa, josta voi täydentää ruokavarastoaan. STF:n sivuilta löytyy tarkemmat tiedot kauppojen valikoimista, hinnoista ja aukioloajoista. Isommilla vuoristoasemilla on myös ravintola, joka tarjoilee niin aamiaista kuin illallistakin.
Pohjoisilla leveyspiireillä raikasta vettä saa tuntureilta ja vuorilta virtaavista puroista ja joista. Puhdistaa tai keittää ken haluaa.
Nikkaluokta lähtöpisteenä Kungsleden-vaellukselle – reissukertomus
Heräsin auton takapenkillä seikkailullisesti vietetyn yön jäljiltä aamuhämärässä. Edelleen tihkutti ja oli sumuista. Söin Kilpisjärveltä ostamani aamupalaherkut ja lähdin matkaan.
Dag Hammarskjöldsleden alkaa heti Nikkaluokta Sarrin päärakennuksen takaa. Polulle kuljetaan tiipiin muotoon asetettujen seipäiden alta, väärälle polulle on mahdotonta lähteä. Nikkaluoktasta Kebnekaisen vuoristoasemalle on noin 19 kilometrin matka helppoa polkua.
Láddujávri-järvelle oli matkaa noin 6 kilometriä. Järven voisi ylittää veneellä. Tolpista löytyvät aikataulut ja hinnasto. Myös venerannassa oleva kuivakäymälä on maksullinen. Koska tulin tänne nimenomaan kävelemään, venematka tuntui turhalta.
Matka taittui joutuisasti laaksossa. Elokuun lopulla lehtiä oli jo alkanut varista puista. Pidin välillä hiljaisia taukoja pyöreillä kivillä istuen.
Metsikössä alkoi näkyä painanteita, jälkiä telttailusta. Kivoja telttapaikkoja oli yhä enemmän, mitä lähemmäs Kebnekaisea kävelin. Cievrracohkkan lounaisrinteen alla metsikössä purojen varrella leiripaikkoja oli tiheässä.
Saavuin sillalle Tarfalaan vievän polun risteykseen. Darfaljohka-joki vaahtosi kanjonissa. Kebnekaisen vuoristoasemalle matkaa oli enää kilometrin verran.
Kebnekaisen vuoristoasema sijaitsee aivan vuoren juurella. Telttailu aseman lähistöllä maksaa 250 SEK (jäsenille) tai 350 SEK (ei-jäsenille). Telttailun hintaan kuuluvat aseman palvelut, kuten keittiö, suihkut ja kuivaushuone.
Jos haluaa telttailla ilmaiseksi, teltta pitää pystyttää vähintään kilometrin etäisyydelle rakennuksista. Jatkoin matkaa aseman ohi noin kilometrin puolitoista, ja löysin hienon rinnetontin teltalleni. Leiristä avautuivat upeat näkymät alhaalle laaksoon ja vuorille, ja Kebnekaiselle johtavalle polulle pääsisi aamulla nopeasti.
Telttani oli pystyssä jo klo 14 jälkeen iltapäivällä. Jotenkin olin laskenut ehtiväni kipaisemaan Kebnekaisella tuon parinkymmenen kilometrin aamuvaelluksen jälkeen, mutta samassa alkoi sataa. Mitään ihmeellistä ei siis loppupäivänä tapahtuisi, joten pistin rauhassa pitkälleni makuupussiin.
Heräsin kuuden aikaan ja totesin sateen yhä jatkuvan, vähäisempänä mutta kuitenkin. Laitoin illallista varovaisesti absidin liepeen alla. Loppuilta sujui asioita mietiskellen, ennen kuin nukahdin yöunille. En yleensä tykkää käyttää aikaa vaelluksella löhöilyyn edes sateella, mutta huiputuksille joutuu joskus odottelemaan sääikkunaa – ja toisaalta univelkaa oli ehtinyt reissulla kertyä.
Kebnekaisen vaellus
Aamu valkeni hämäränä ja sumuisena, mutta sade oli loppunut. Pääsin matkaan kohti Kebnekaisea mielestäni varhain, vaikka useimmat muut retkeilijät olivat ilmeisesti lähteneet vuorelle jo paljon aiemmin. Kamera oli vieläkin sökönä uitettuani sitä Haltin-vaelluksella, säädöt toimivat vain osittain ja kaukosäädin mykkä.
Kebnekaiselle pääsee käytännössä kahta pääreittiä: itäistä ja läntistä. Itäiselle reitille on rakennettu via ferrata ja kulkeminen vaatii jäätiköiden ylittämistä sekä jäätikkö- ja kiipeämisvarusteita. Omatoimiretkeilijän on siis syytä valita läntinen reitti (Västra leden), joka ei vaadi erityisiä taitoja.
Päiväretken pituus leiristäni Kebnekaiselle ja takaisin oli yhteensä parikymmentä kilometriä, nousumetrejä kertyi noin 1800 metriä. Kebnekaisen valloitus vei koko päivän, ja hienoimmat maisemat jäivät harmillisesti pilviverhojen taakse. Oli jo hämärää, kun palasin seikkailusta.
Kebnekaise-Singi 15 km
Aamulla herätessäni taivas oli mitä kirkkaimman sininen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Keli oli aivan täydellinen Kebnekaisen kiipeämiseen, mutta harmillisesti päivän myöhässä. Pakkasin kimpsuni ja lähdin kulkemaan ohi Kebnekaisen ja Tolpaguornin Láddjuvággin laaksossa.
Huojuva silta vei kuohuvan Giebmejohka-virran yli ja kauniille meditaatiopaikalle. Munanmuotoisella kivellä istuen aamuauringon kultaiset säteet hiljaisessa ja jylhässä laaksossa loihtivat hetkestä taianomaisen.
Laaksoa ympäröivät lähes pystysuorat tummanpuhuvat vuoret ja pahdat. Kivisen taipaleen jälkeen vaelluskenkiä koeteltiin kosteikossa. Pahimpien lätäköiden yli pääsi taiteilemalla puoliksi uponneilla lankuilla.
Polku kulki aivan Láddujohka-joen vartta moottorikelkkareitin yläpuolella. Neljä kilometriä ennen Singiä polku haarautui oikealle. Oikotietä pääsee kurvaamaan kohti Abiskoa, jos Singiin ei ole tarvetta poiketa. Reitti nousi pitkän matkaa kohti järveä ja tasannetta, jolta avautuivat lopulta avarat ja upeat maisemat lumihuippuisille vuorille ja Tjäktjavaggen laaksoon.
Singi-Sälka 12 km
Järveltä alkoi laskeutuminen loivaa rinnettä kohti varsinaista Kungsledeniä. Vastaan käveli aika ajoin porukoita, yhdellä nuorella parilla oli mukanaan ghettoblaster ja musiikit kajahtelivat erämaassa. Jotenkin universumissa tuntui olevan virhe hetken aikaa.
Hiukan ennen isolle Sinnijohka-joelle saapumista polun poikki virtasi pikkuisempi puro. Iso kivi oli kuin tilauksesta rinteessä, ja vatsa kurni lounasta. Laitoin vuohenjuusto-tomaattikeittoa leivän kanssa. Tuntui levolliselta istua syömässä kivellä huikeassa maisemassa mitä kauneimmassa elokuun iltapäivän auringossa.
Matka jatkui leveää hiekkapolkua avaran laakson pohjalla. Keli oli mitä ihanin: aurinkoinen mutta sen verran kylmä, että fleece ja päähine olivat tarpeen.
Ennen Guobirjohka-joen siltaa saavuin Kuoperjåkkan pikkuiselle tuvalle, jossa ilmeisesti voi yöpyä huonolla kelillä. Huussissa käväisin, mökkiin en kurkannut sisälle. Kello lähestyi jo kuutta paikallista aikaa, ja jatkoin matkaa ripeästi.
Ruosteinen silta kirskahteli vaeltajan askelien alla. Guobirjohka-joen kupeessa olisi hieno eväspaikka.
Neljä kilometriä ennen Sälkan tupia muutama poro juoksenteli polun vierellä. Hienoon kohtaan kumpuilevaa rinnettä oli laitettu meditaatiopaikka, jossa pidin hetken taukoa. Yleensä saan hiljentymishetkissä automaattisesti ’oikeanlaisen’ kokemuksen, olipa se sitten dialogia, saapuvia ajatuksia ja mielen tyhjentymistä, mutta tällä pyhiinvaellusreitillä tuntui kuin olisi korkeintaan pimeä ja kylmä seinä vastassa, jos ylipäänsä mitään.
Gaskkasjohka-joen haaroja kattoi useampi silta. Reilun puolen tunnin kuluttua Sälkan tuvat pilkistivät mustina pisteinä horisontissa. Jatkoin tupien ohi matkaa.
Sälka-Tjäkta 12 km
Päätin kävellä niin kauan kuin vielä jaksaisin ja löytäisin sopivan leiripaikan jonkun veden ääreltä. Tunnissa ehtisin suhteellisen tasaista hiekkapolkua ehkä kolme kilometriä lähemmäs Alesjaurea.
Kävelin pitkospuita kosteikon yli. Ja siinä se oli, kirkas puro pulputti vuorilta. Kiipesin ylös rinnettä etsimään kuivaa ja tasaista länttiä. Teltta ja leiri oli pystyssä juuri sopivasti ennen kuin alkoi hämärtää, varttia yli yhdeksän illalla.
Kuuntelin vain hiljaisuutta vuorien piirtyessä siluetteina tummenevaa taivasta vasten. Päivämatka 29 km tuntui jaloissa, varsinkin jalkaterissä. Kevyemmälläkin rinkalla voisi varmaan vaeltaa. Laitoin illalliset ja kaakaota viilenevässä yössä.
Viimeinen etappi kohti Alesjaurea
Pilvet roikkuivat matalalla, ilma enteili sadetta heti aamusta. Lähdin liikkeelle kahdeksan maissa.
Tjäktjapassetin lähestyessä kivikko lisääntyi ja polku lähti loivaan nousuun. Porojakin näkyi taas kauempana. Tjäktjapassetin juurella kimalteli kirkas vesialue, jonka äärellä näkyi teltta. Tämän jälkeen hyviä telttapaikkoja on hetkeen hankala löytää.
Jos rinkka painaa paljon, Tjäktjapassetille nousu käy rankasta reisitreenistä. Varsinkin korkeinta kohtaa lähestyttäessä rinne jyrkkenee niin paljon, että saa käsillä ottaa paikoin tukea. Hiukan ennen satulan ylitystä näkyy jälleen ’Meditationsplats’ – viitta, jolta avautuvat huikeat maisemat tulosuuntaan Tjäktjavaggen laaksoon.
Viimeisen pinnistyksen jälkeen maisemat Tjäktjan tupien ja Alisvaggin laakson suuntaan palkitsevat kaiken vaivan myös toisella puolella. Tasanteella suklaapatukkatauko on erittäin tervetullut.
Tjäktjapassetilla on usein lunta tai lumilaikkuja kesälläkin, ilma tuntuu viileältä. Tasanteella nököttää pieni mökki, ehkä suoja pahan ilman varalle. Rinteet ovat kivikkoa niin kauas kuin silmä kantaa. Kosteikon ja rakan yli johtaa pitkospuiden nauha.
Rakkakivikossa vastaan pomppi pari läskipyörää. Kuulin miesten huutelevan toisilleen suomeksi. Myös kolmen hengen vaellusporukka käveli vastaan ennen Tjäktjan tupia, muuten päivällä oli ollut tosi hiljaista.
Tjäktjan tuvat näkyivät vasemmalla valkoisena hulmuavan tupasvillapellon takana. Tjäktjassa maisema lienee karuimmillaan – ehkä juuri siksi kauneimmillaan.
Tjäktja-Alesjaure 13 km
Tjäktjalta matka jatkui laskeutuen kauniiseen Alisvággin laaksoon kevyessä tihkusateessa. Sielmmanjira oli leveä ja matala virta täynnä kiviä, kengät eivät kastuneet. Poroja alkoi näkyä yhä enemmän ja suurempina laumoina, mutta ne olivat säikkyjä.
Vaikka laakso oli kaunis kulkea, muistelin juuri tekemääni Haltin-vaellusta. Haltin-reitillä oli lukuisia yksittäisiä nähtävyyksiä ja maasto oli jotenkin vaihtelevampaa. Kungsleden tuntui kulkevan kilometrikaupalla jotenkin ’samassa maisemassa’. Tavallaan hiljainen ja monotoninen maisema sopikin hyvin pyhiinvaellukseen.
Alisvággin laaksossa pitkospuita oli tiheässä. Yksi joen ylitys vaati hiukan tasapainoilua kiveltä toiselle hyppelyssä. Koska vesi oli kirkasta ja joen vieressä hienot sileät kivet, päätin pitää viimeisen lounastauon ennen Alesjaurea, joka siinsikin kohta jo horisontissa.
Ohitin Alesjauren tuvat hiukan neljän jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa. Tuvat sijaitsevat hienon Alisjávri-järven rannalla Aliseatnu-joen toisella puolella, jonne pääsee siltaa pitkin. Jos ei sataisi ja olisi harmaata, Alesjaure näyttäisi varmasti ’instagrammattavalta’.
Rinne kaarsi oikealle ja ylös rinteeseen. Kyltti kertoi seuraavaksi kohteeksi Vistasin laakson. Oli aika jättää Kungsleden taakse. Vistasin jännittävällä vaelluksella satoikin sitten kaatamalla ja katsoin myrskyssä hirviurosta silmästä silmään!
Kungsleden vaellus: kokemuksia ja vinkkejä
- Kungsleden Nikkaluokta-Abisko -välillä on helppokulkuista maastoa, pääosin leveää ja hiekkapohjaista ja kivistä polkua.
- Kungsledenin isompien jokien yli on rakennettu sillat ja monin paikoin kosteikoista selviytyy pitkospuita pitkin. Jos on satanut, kengät voivat paikoin kastua, mutta varsinaisia vesistöjen ylityksiä ja kahlauksia ei ainakaan Nikkaluokta-Alesjaure ja Nikkaluokta-Vakkotavare -väleille osu.
- Korkein kohta Nikkaluokta-Abisko -välillä on Tjäktjapasset (1150 m), jonka kiipeämisestä normaalipainoisen rinkan kanssa selviää peruskunnolla.
- STF:n maksullisia tupia on matkan varrella tiheästi. Tuvissa voi yöpyä, laittaa ruokaa ja kuivatella varusteita. Vuonna 2023 STF:n alennuksia ei saa enää Suomen Ladun jäsenyydellä.
- Kungsleden-vaellusreitin varrella on erittäin mukava nukkua myös teltassa – tasaista ja kuivaa maastoa sekä raikasta vettä sekä huikeita maisemia on tarjolla pitkin matkaa.
- Nikkaluoktasta alkava Dag Hammarskjöldsleden on pyhiinvaelluspolku, ja henkevä teema jatkuu myös Kungsledenillä. Hienoille paikoille on asetettu valkoisia munanmuotoisia ’meditaatiokiviä’, joilla vaeltaja voi levähtää hiljaisuudesta nauttien.
- Kungsleden kulkee pääosin avarissa vuorten ympäröimissä laaksoissa. Lisää vaihtelua ja jännitystä vaellukseen saa huiputtamalla matkallaan vuoria. Kartan avulla voi suunnitella lisälenkkejä.
- Julkisilla pääsee kätevästi vaellukselle Pohjois-Ruotsissa: esimerkiksi Kiirunan ja Abiskon välillä kulkee junia ja busseja, Kiirunan ja Nikkaluoktan välillä busseja.
- Jos ajat autolla Nikkaluoktaan ja haluat palata takaisin lähtöpisteeseen, kivan rengasreitin saa tehtyä vaikkapa kurvaamalla Alesjauresta Vistasin laaksoon tai kulkemalla vielä pidemmän lenkin esimerkiksi Mårmastuganin kautta. Pysäköinnistä voi sopia etukäteen Nikkaluokta Sarrin kanssa, jos saavut vasta sulkemisajan jälkeen.
