Turvallisuus


Talviretkeily on kylmän vuodenajan retkeilyä, useimmiten lumilla ja pakkasilla. Tärkeimmät asiat talviretkeilyssä ovat lämpimänä pysyminen, retken suunnittelu, ruoka ja juoma sekä turvallisuus talvella. Talviretkeily kannattaa aloittaa lyhyemmistä päiväretkistä ja helpoista kohteista ennen kuin suuntaa pidemmille talvivaelluksille. Myös yöksi autiotuvalle lähteminen talvella pitää suunnitella huolellisesti, vaikka matka olisi lyhyt.

Mitä varusteita tarvitset talviretkeilyyn? Miten pukeutua talviretkelle? Mitä pitää ottaa huomioon, kun suunnittelee talvivaellusta?

Kokosin tähän talviretkeilijän oppaaseen omia parhaita vinkkejäni talviretkeilyn aloittamiseen. Näillä opeilla pärjäät talvisella päiväretkellä tai ensimmäisellä yön yli retkellä.



Lue lisää

 


Monessa yhteydessä varoitetaan lähtemästä yksin retkelle. Metsä on vaarallinen, erämaasta ei ainakaan selviä yksin hengissä. Pelottelun tai pelkäämisen asemesta kannattaisi keskittyä yksinvaeltamisessa tarvittaviin taitoihin ja yksin olemisen positiivisiin vaikutuksiin. Käyn aina polkujuoksemassa yksin, käyn patikoimassa yksin, kiipeän vuorilla yksin ja teen pitkiä vaelluksia ja seikkailujuoksuja yksin erämaassa. Useimmiten en kaipaa reissuilleni seuraa. Pidän yksinolosta, hiljaisuudesta ja häiriöttömyydestä luonnossa. Pidän siitä, että saan tehdä itse valinnat ja päätökset ja hanskata haastavatkin tilanteet. Lue miten aloitin yksinvaeltamisen ja mitä olen oppinut sooloseikkailuistani, ja poimi parhaat vinkit ensimmäiselle yksinvaellukselle!

Lue lisää