Kevytretkeily



Oikean makuupussin ja makuualustan valinta saattaa olla varsin haastavaa erilaisia vaihtoehtoja pursuavasta valikoimasta. Usein kehotetaan ensin miettimään, millainen retkeilijä olet: teetkö enemmän automatkoja ja lyhyitä telttaretkiä, vaellatko perinteiseen tyyliin vai haluatko kulkea mahdollisimman kevyillä varusteilla.

Lue lisää



Sarekin vaellus on monen vaeltajan ämpärilistalla. Sarekin kansallispuisto sijaitsee Ruotsin Lapissa Jokkmokkin kunnassa. Jylhä Sarek on Euroopan vanhin kansallispuisto ja sitä kutsutaan usein Pohjolan viimeiseksi todelliseksi erämaaksi. Sarekin alueella kohoavat kuusi Ruotsin kolmestatoista paritonnisesta vuoresta, jäätiköitä on noin sata. Merkittyjä polkuja tai tupia erämaassa ei ole, mikä yhdessä suurien jokien ylityksien ja vaihtelevien sääolosuhteiden kanssa tekee vaelluksesta vaativaa.

Lue lisää


Monessa yhteydessä varoitetaan lähtemästä yksin retkelle. Metsä on vaarallinen, erämaasta ei ainakaan selviä yksin hengissä. Pelottelun tai pelkäämisen asemesta kannattaisi keskittyä yksinvaeltamisessa tarvittaviin taitoihin ja yksin olemisen positiivisiin vaikutuksiin. Käyn aina polkujuoksemassa yksin, käyn patikoimassa yksin, kiipeän vuorilla yksin ja teen pitkiä vaelluksia ja seikkailujuoksuja yksin erämaassa. Useimmiten en kaipaa reissuilleni seuraa. Pidän yksinolosta, hiljaisuudesta ja häiriöttömyydestä luonnossa. Pidän siitä, että saan tehdä itse valinnat ja päätökset ja hanskata haastavatkin tilanteet. Lue miten aloitin yksinvaeltamisen ja mitä olen oppinut sooloseikkailuistani, ja poimi parhaat vinkit ensimmäiselle yksinvaellukselle!

Lue lisää