Minä ja blogi
Moikka! Kiva kun tulit lukemaan retkeily- ja polkujuoksublogiani :D
Olen Aino, iloinen polkujuoksija ja yksinvaeltaja Helsingistä. Kirjoitan seikkailuistani, polkujuoksusta ja retkeilystä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, metsän voimasta, hiljaisista erämaista ja jylhistä tuntureista ja vuorista. Elantoni hankin viestinnän, markkinoinnin, digitaalisen ja luovan alan hommista. Olen myös luontopyhiinvaeltaja, äiti, synesteetikko, eläinrakas, haaveilija, tekijä, innostuja, optimisti ja erityisherkkä introvertti. Etsin jokaisesta päivästä jotain hyvää ja pajatan usein kiitollisuudesta.
Jos pohjoinen luonto ja luontoliikunta kiinnostaa, olet oikeassa paikassa!
Tarina blogin takana
Kaikki alkoi koronasta. Puoli vuotta aiemmin olin löytänyt ulkoporrastreenaamisen päivittäisen kävelyn rinnalle ja ihastunut ikihyviksi. Yhtäkkiä maailma laitettiin kiinni, ja väki alkoi valua lähiluontoon. Portaissa alkoi olla ruuhkaa. Kaiteeseen ilmestyi lappu, että pitäisi noudattaa kahden metrin turvaväliä. Hankalaa, kun porras on ehkä metrin levyinen. Viruksenpelossa painelin umpimähkään pusikkoon ja löysin joitain satunnaisia kinttupolkuja ja tyhjän metsän. Tuntui ihmeelliseltä.
En vieläkään tiedä, miksi aloin juosta siellä metsän keskellä. Mutta tiedän, että se tuntui lähes lapsekkaan hauskalta. Siitä lähtien olemme olleet polkujen kanssa erottamattomat!
Olen lähtöisin pikkukaupungista, metsän ja suon reunamilta. Olin lapsena hyvä liikunnassa, mutta juoksu kulki nihkeästi (paitsi pikamatkoilla kiisin tuulen lailla!). Talvisin hiihdin älyttömiä kilometrimääriä. Aikuisena juoksu ei sujunut yhtään sen paremmin, joskin hölkkäilin silloin tällöin. Hurahdin kuntosaliharjoitteluun. Harrastin myös vuosia itsepuolustuslajeja ja laitesukellusta. Kävin joskus telttaretkillä ja päivävaelluksilla. Pyöräilin, meloin ja kiipeilin kallioilla. Jossain vaiheessa päkiöideni tyven jomottelu kroonistui ja vaihdoin suosiolla vähäisetkin hölkkäilyt kävelyksi, koska kuka nyt kivusta tykkää.
Siinä mielessä omituista jäädä koukkuun juuri juoksemiseen.
Kipeytyihän se päkiä polkujuoksussakin, mutta se tunne metsän halki pyyhältäessä ja kallioilla pomppiessa oli niin maaginen, etten jaksanut jalkojani murehtia. Halasin salaa puita ja haistelin sammalia. Metsän tuoksu ja hiljaisuus oli käsittämätöntä!
Luonnon uudelleen löytämiseen näin voimallisella tavalla varmasti vaikutti senhetkinen elämäntilanteeni, joka oli ollut jo jonkin aikaa yhtä henkistä oravanpyörää. En pystynyt keskittymään mihinkään, pinna oli kireällä alvariinsa ja nukkuminenkin alkoi kärsiä. Töistä oli vaikea löytää mielekkyyttä ja itsetunto suli kuin lumiukko huhtikuun auringossa. Luonnossa sai tervettä etäisyyttä stressiin. Oli helpompi hengittää. Tuntui siltä, ettei tarvitse enää suorittaa yhtikäs mitään.
Alle neljän kuukauden polkujuoksurupeaman jälkeen seisoin tuliterä rinkka selässäni Karhunkierroksen portilla Lapissa ja painelin elämäni ensimmäisen yksinvaelluksen, 82 kilometriä kolmessa päivässä. Reissu oli rankka erityisesti vertavuotavien jalkojen takia, mutta kokemus oli ällistyttävä ja se vaikutti elämääni monilla tavoin. Aika pian Karhunkierroksen jälkeen marssin yksin Skandinavian korkeimmalle vuorelle, koska tuntui siltä että ”nyt pitää kiivetä vuorelle”. Sen jälkeen tein luontopyhiinvaelluksen Hetasta Pallakselle katsellen ylhäältä pilvistä siiloutuvia auringonsäteitä ja pohtien elämän tarkoitusta. (Kaikkivoipaisuus, valaistuminen, neljänkympinkriisi jne.) Samana kesänä löysin myös seikkailujuoksun ja ultrapolkujuoksun. Eikä aikaakaan, kun olin lumikenkäilemässä ensimmäisellä talvivaelluksellani Syötteellä.
Olin naputellut Karhunkierrosta varten Exceliin tarvittavia kamppeita laskeakseni kantamuksien painoja, ja luonnollisesti työkirja on sen jälkeen levinnyt kaikenlaisiin suunnitelmiin. Listalta löytyy soolohiihtovaellusta, useamman päivän seikkailujuoksua ja kaikki mahdolliset Suomen kansallispuistot. Sekä tietenkin hienoimmat luontokohteet Norjasta ja Ruotsista. Islannin kohdalla lukee vasta ’Islanti’. Oma sarakkeensa on DIY pakusta matkailuautoksi -projekti. Siitä ei ole vielä mitään kerrottavaa.
Rakastan kirjoittamista ja kuvaamista, ja olen ollut onnekas, kun olen voinut työskennellä niidenkin parissa. Omille jutuille on silti jäänyt liian vähän aikaa. Todennäköisesti paine aloittaa jonkunlainen blogi on jyskännyt alitajunnassa jo pidempään, ja luontoseikkailujen löytäminen oli vain se puuttuva sysäys perustaa polkujuoksu- ja retkeilyblogi. Olisin kyllä ihan yhtä hyvin voinut alkaa kirjoittaa kutomisesta tai hyötykasveista. Pääasia että saan jakaa iloa, oivalluksia ja vinkkejä juuri sinun kanssasi siellä näytön toisella puolella!
Polkujuoksun ja vaeltamisen myötä olen oppinut valtavan määrän asioita varsin lyhyessä ajassa: lukemaan karttaa, tunnistamaan erilaisia suotyyppejä, ymmärtämään turvallisuutta vuorilla liikkuessa, ylittämään jokia, hiihtämään ahkion kanssa, vaeltamaan talvella, ja sytyttämään vaikka märät puut nuotioksi (eivät tosin palaneet järin suurella liekillä eivätkä pitkään). Oppini olen kerännyt netistä ja lehdistä lukemalla sekä itse tekemällä. Suuret kiitokseni kaikille, jotka auliisti jakavat neuvoja aloittelijoille! Haluankin omalta osaltani kantaa korren kekoon jakamalla ihan tavallisen naisen yksinvaellus- ja polkujuoksutarinoita pohjolasta. Luontoseikkailu sopii jokaiselle, tyyli on vapaa!
Liikun luonnossa pysyäkseni terveenä ja onnellisena. Luonto purkaa ällistyttävällä tavalla ylikuormituksen, ja on loputon elämyksien aarrearkku. En ole kummoinen urheilija, enkä ole käynyt yhtään retkeilykurssia. Joskus keskityn enemmän kohteeseen, joskus enemmän urheiluun, joskus mielen hyvinvointiin. Otan itse kaikki kuvat blogiini ja Instagram-tililleni. Kuvan aihe on useimmiten minä, polku, puu tai kukka, toisinaan kaikki mahtuvat samaan kuvaan.
Jos etsit vinkkejä tai vertaistukea (yksin)vaelluksen aloittamiseen, kaipaat ideoita ja kuvauksia poluista ja luontokohteista, tai mietit mitä järkeä on ultrajuoksussa ja seikkailujuoksussa, olet juuri oikeassa osoitteessa!
Sitten vaan reppu selkään tai tossut jalkaan, takaan että luonto on elämys!
- Aino
Aloita tästä
Seikkailut: Kirjoitan pidemmistä ja lyhyemmistä vaellus- ja juoksureissuista jännittävissä kohteissa (on suhteellista mikä on jännittävää). Olen syksyihminen ja rakastan elo-syyskuun aikaa. Talvi on kaikin tavoin hankalaa, mutta koska tarve päästä luontoon ympäri vuoden on suuri, olen hankkinut lumikengät, tunturisukset ja ahkion, ja jopa käyttänyt niitä. Blogi saattaa haiskahtaa etäisesti matkailublogilta, mutta ei ole sitä. Helsingistä on kyllä pitkä matka erämaahan, ja vielä pidempi vuorille. Onneksi rakastan metsää ja saan päivittäisen annoksen ulkoilmaa lähiluonnostakin. Jätin harrastuksen alkuaikoina pienen palan sydäntäni Muonion tienoolle, mutta on meillä Suomessa suunnattoman paljon kaunista luontoa pororajan alapuolellakin. Tykkään kulkea enemmän polulla kuin polun ulkopuolella, mutta teen myös omia reittejä metsiin ja erämaihin.
Polkujuoksu: Polkujuoksen luonnon, terveyden ja hyvinvoinnin takia. Juoksu pitää kunnon korkealla ja tekee (yksin)vaeltamisesta kivaa, helppoa ja turvallisempaa. Kirjoitan omista polkujuoksukokemuksistani ja polkujuoksusta yleisesti. Polkujuoksen lähes päivittäin ja juoksen myös ultramatkoja poluilla. Minulla on lievä kylmästä ilmasta kiukkuava rasitusastma ja kärsin kaamosväsymyksestä – talvikaudella urheilu on välillä sitä sun tätä. En urheile verenmaku suussa, vaan iloitsen siitä, mihin kroppa kaikkine ominaisuuksineen ja rajoitteineen kykenee. Nostan rimaa ja katson mihin asti pääsen. Haluan juosta yli 100 km vaativia polkuja. Olen kiinnostunut kilpailusta lähinnä itseni kanssa. En mieti, miten nopeasti pystyn juoksemaan sata kilometriä, vaan että pystynkö juoksemaan sen sata kilometriä.
Retkeily: Jos luonnossa puuhasteluni ei ole juoksemista tai erityisen seikkailullista, se on luultavasti päiväretkeilyä, kävelyä, kalastusta, riippumatossa möllöttelyä, meditointia, melomista, pyöräilyä, hiihtoa, uintia, marjastusta, sienestystä tai tulilla istuskelua. Kirjoitan tähän osioon ulkoilmaelämästä ja retkikohteista, sekä vaellukseen ja retkeilyyn liittyvistä varusteista, vaatteista ja taidoista. Kun hankin uusia varusteita, käytän aika paljon aikaa tiedonhankintaan ja tuotevertailuun, jotta tavara olisi kiva planeettamme, ihmisten ja eläinten kannalta ja jotta se tuottaisi käyttäjälleen iloa ja hyötyä vuosikausiksi. Joskus tulee silti huteja. Kerron välineistäni, kun olen testannut niitä niin pitkään, että osaan niitä arvioida. Seikkailujuoksun myötä aloitin myös grammanviilauksen ja kevytretkeilyn.
Mieli: Luonnossa oleminen avaa portit itsereflektiolle ja mielen hyvinvointiin. Erityisesti yksin metsässä juostessa tai tunturissa talsiessa pystyy ruotimaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan, ja voi havainnoida reaktioitaan tukalissa paikoissa. Miltä tuntuu yksinvaellus? Mitä mielessä tapahtuu, kun pelkäämme yksin teltassa pimeässä metsässä? Miten mieli auttaa matkalla nollasta ultrajuoksijaksi? Kirjoitan meditaatiosta ja mindfulnessista, luonnon vaikutuksesta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä aiheista, joiden parissa mieleni usein askartelee luonnossa liikkuessani: peloista, onnellisuudesta, kiitollisuudesta, itseluottamuksesta, herkkyydestä ja oman potentiaalinsa löytämisestä. Dumppaan tänne myös kaikenlaiset yleiset ajatukseni blogin aiheista ja joskus jopa aiheen ulkopuolelta.
Kamera ja kuvausfilosofiani
Raahaan reissuillani Canon EOS 5D Mark III -kameraa suosikkilinssillä Canon EF 25-70 mm f/2.8 L II USM sekä bloggarin virallista avustajaa, PEAK Designin kolmijalkaa. Todellinen kevytliikkujan paketti siis. Kassissa kulkee myös joitain filttereitä ja härpäkkeitä, mutta ne myös jäävät usein kassiin seikkailun tuoksinassa, varsinkin jos se sisältää verenhimoisia siivekkäitä tai jäätävää tuulta, jolloin kiinnostus selviytymiseen kasvaa ja kiinnostus kuvausestetiikkaan vähenee.
Erityismielenkiinnon kohteisiini lukeutuvat myös maisemat sellaisina kuin itse ne näen, enkä yleensä katsele maisemia jonkun korren takaa (vaikka viime aikoina olen satunnaisesti hairahtunut tähän IG-kliseeseen) tai muuten oudosta perspektiivistä. Kuvissani ei paista aina aurinko enkä ole juuri ehtinyt valmistaa leirinuotiolla kolmen ruokalajin illallista satumaista auringonlaskua ihaillen, sillä usein reissuilla sataa, olen kulkenut liian pitkän matkan ja missannut auringonlaskun, ja syön retkiruokani pussista, koska olen surkea ja laiska kokki. Sen sijaan tarjoilen kuvauksia ja kuvituksia kohdalleni osuneista satunnaisista säätiloista sekä onnen ja epätoivon hetkistä. Vaikka kyllähän siellä on aurinkokin paistanut ja aika kultaa muistot! :D
PS. Ethän lainaa kuviani lupaa kysymättä. Kuvat sisältävät tekijänoikeustietoa sekä vesileiman. Jos lisäät kuviani Pinterestiin, kuvissa tulee olla linkki blogiini (inthewoodsdear.fi) tai maininta kuvaajasta "Aino / inthewoodsdear.fi".
Jos olet kiinnostunut jostain kuvasta, laita sähköpostia!
Ota yhteyttä
Jaa ihmeessä ajatuksesi! Osallistu keskusteluun blogikirjoitusten perässä, tai laita suoraan postia osoitteeseen aino@inthewoodsdear.fi.
<3