Sesonkiaikaan Lofoottien kauneimmat patikointikohteet ovat usein ruuhkaisia. Jos etsit rauhallista, mutta uskomattoman kaunista maisemaa, vaella Horseidin rannalle. Horseidiin on hiukan työläämpi päästä kuin monille muille rannoille, kuten Kvalvikaan tai Hauklandin rannalle.
Retken lähtöpisteeseen matkataan ensin lautalla, ja pitkän polun kulkeminen vie useamman tunnin. Patikointi on kuitenkin helppo, ja huikeat näköalat palkitsevat vaivannäön. Tein Horseidin rannalle päivävaelluksen heinäkuun auringossa.
Lautta Reinestä Kjerkefjordiin
Reine on sympaattinen pikku kylä, josta lautan löytää helposti. Ison sillan ylityksen jälkeen käännytään vasemmalle ja kuljetaan suoraan eteenpäin Kirkeveienille saakka. Lautta on tien päässä. Lipputoimiston edessä on pienehkö ilmainen parkkipaikka, joka on luultavasti täynnä. Lauttalippuja voi ostaa vain noin tuntia ennen lautan lähtöä, ja kaikkien matkustajien on näytettävä naamansa lippuluukulla oston yhteydessä. Lippuja ei siis voi ostaa eikä paikkoja voi varata etukäteen.
Lauttarantaan suositellaan saapumista ajoissa, jonossa kannattaa olla noin puolitoista tuntia ennen lähtöä. Lautta on melko pieni ja se lähtee heti, kun se on täynnä. Sesonkiaikaan matkustetaan silleinä suolassa, kuten kaikissa Lofoottien suosituissa paikoissa kuumina kesäpäivinä.
Saavuin jonoon reilun tunnin ennen 9:45 aamulautan lähtöä, jonossa oli jo parisen kymmentä ihmistä. Söin odotellessani eväät, kuten moni muukin. Lautta kurvasi ensin Reinen vuonoon (Reine Fjord), jossa hyvällä tuurilla voi nähdä miekkavalaitakin. Kannella tuuli yltyi navakaksi, ja kuoritakki tuli tarpeeseen. Vaikkei menisi edes patikoimaan, lauttaristeily jylhässä vuonossa on jo itsessään elämys.








Lautta saapui Vindenesiin noin kahdenkymmenen minuutin matkan jälkeen. Tässä kohtaa hyppäävät laiturille ne, jotka vaeltavat Bunesin rannalle. Bunesiin on Horseidia lyhyempi ja helpompi matka, joten ranta on sen vuoksi luultavasti suositumpi kuin Horseid. Oli silti yllättävää, että lähes koko paatti tyhjeni, ja vain kymmenkunta ihmistä jatkoi kyydissä Kjerkefjordeniin. Kjerkefjordeniin on Vindenesistä enää kymmenen minuutin matka.
Polku Horseidiin
Käännyin Kjerkefjordenin laiturilta oikealle. Rannalla oli muutamia punaisia ja valkoisia taloja ja mökkejä, joiden pihojen poikki poluntapainen kulki. Noin sadan metrin patikoinnin jälkeen saavuin kohtaan, jossa vesi virtasi rinnettä alaspäin. Sen läheltä löytyi puinen valkoinen viitta, jossa lienee muinoin lukenut ’Horseidvika’.
Kyltin takaa heinien keskeltä lähti nousemaan kapea polku kohti vuoria. Polun alkupää oli jonkun verran kasvanut umpeen, mutta se oli silti selvästi näkyvissä. Vuorilta tuleva puro on paras vesipiste koko matkalla, myöhemmin vesi virtaa kivien alla tai on soista.
Nousu vuorien väliselle satulalle oli leppoisa, eikä tuntunut niin jyrkältä, miltä aluksi näytti. Ylhäällä tasanteella polku muuttui kivikkoiseksi. Näkymät tasanteelta Kjerkefjordeniin ja hetken päästä Horseidiin olivat käsittämättömän hienot, kuin tarunhohtoisesta elokuvasta. Tulosuunnassa hohti turkoosinvihreä vuono vuorimassiivien välissä, menosuunnassa mahtavan jyrkät harmaat vuoret kehystivät vihreätä laaksoa. Horisontissa pilkotti valkoinen hiekkaranta.
Hetken kuluttua polku lähti laskeutumaan rinnettä alaspäin. Muta ja suuret kivenlohkareet hidastivat jonkun verran etenemistä, mutta kulkeminen oli melko helppoa. Kaiken aikaa kuului linnunlaulua ja veden solinaa lohkareiden alta.









Loppumatkan polku kulki alhaalla laaksossa. Kesäkukkien loisto oli jo hiipumassa, mutta ihanat keltaiset ja violetit kukat täplittivät vielä niittyä. Keskellä laaksoa kimalteli ovaalinmuotoinen Horseidvatnet -järvi. Heinikko oli paikoin vetistä soistumien tai rinnesoiden takia, kapeiden purojen yli pääsi hyppimällä.
Usein kaikkein märimmät alueet voi kiertää hiukan kauempaa, mutta ilman vedenpitäviä kenkiä sukkansa saa kyllä kastumaan. Polkujuoksutossuillakin pärjää, jos märät sukat eivät haittaa. Kesähelteellä sinisen taivaan alla, niittykukkien ympäröimänä tuskin huomasin asiaa.
Horseidin hiekkaranta
Horseidin rannan hiekkakaistale ulottuu pitkälle laaksoon, ja rannan laaksonpuoleisesta pohjukasta on vielä 15-20 minuutin kävelymatka vesirajaan. Suppilomaisessa laaksossa vuoret suojaavat tuulilta, mutta rannalla käy melkoinen myräkkä. Vähän väliä ilmavirta nappasi hienoa hiekkaa mukaansa ja puhalsi sen hiuksiin ja silmiin. Aikomukseni oli laittaa viltti rannalle ja istua sen päällä syömässä eväitä, mutta viltti olisi lentänyt tuulessa, samoin hiekkaiset sämpylät.
Rannan alkupuolella ja keskivaiheilla on joitain dyynejä suojaamassa tuulelta, mutta telttapaikkana aivan rannan takaosa olisi luultavasti parempi. Toisaalta rannan oikeassa reunassa vesirajan tuntumassa on pieni nurmikkoinen niemennokka, joka maisemallisesti olisi kuin luotu teltan pystyttämiselle. Sieltä iltauinti erittäin virkistävässä arktisessa vedessä kävisi kätevästi.
Osa lautalla saapuneista ihmisistä jatkoi matkaansa juuri tuon niemennokan yli Kvalvikan suuntaan kadoten näkyvistä. En tosin tiedä, voiko rantaa pitkin kulkea Kvalvikaan asti. Tarkoitukseni oli palata iltakuuden lautalla takaisin Reineen, joten en lähtenyt ottamaan selvää. Istuin lämpimällä hiekalla merelle katsellen, mietiskellen niitä näitä.
















Jos mukana olisi telttailuvarusteet, Horseidiin voisi luultavasti vaeltaa Kvalvikasta, tai sitten toisinpäin. Horseidvatnet-järveltä lähtee pieni polku rannalta katsoen vasemmalle, Markan- ja Kråkhammartinden -vuorien välistä. Sieltä polku jatkuu pohjoiseen Fagervatnet-järvelle, Selfjordeniin ja Selfjordhyttalle. Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen saavutaan tielle, josta lähtee polku Kvalvikaan.
Aamulautan asemesta voisikin patikoida muutaman ylimääräisen kilometrin Selfjordista. Vaihtoehtoisen reitin vaikeustasosta päiväretkenä en tiedä, mutta ainakin näin reitillä yhden polkujuoksijan ilman sen suurempia kantamuksia.
Iltapäivä oli pitkällä, joten sama reitti vastakkaiseen suuntaan oli edessä. Maisemat olivat yhtä ihmeelliset kuin tullessa. Vuorien väliseltä satulalta löytyi suuria kiviä ja nyppylöitä, joiden suojissa oli mukava keitellä soppaa ja syödä hiekattomia eväsleipiä. Patikointi rannalle ja takaisin rennolla tahdilla ja tauoilla vei oikeastaan kaiken käytettävissä olevan ajan, eikä laiturilla tarvinnut odotella lauttaa kovinkaan pitkään.
Tälläkään kerralla miekkavalaat eivät järjestäneet näytöstä, mutta Reinestä lipui iso joukko melojia vuonoon. Haaveilen myös melontaretkestä vuonossa. Se olisi hetki, kun en missään nimessä toivoisi näkeväni miekkavalasta!