Halti on Suomen korkein tunturi, jonka huippu, Háldičohkka, kohoaa 1324 metriä merenpinnan yläpuolelle. Suosituin reitti Kilpisjärveltä Haltille on Kalottireitti, mutta perille pääsee myös omia polkujaan erämaan halki. Kuljin Haltille Kalottireittiä, mutta palasin Kilpisjärvelle Termisjärven kautta poiketen merkityltä polulta Kuonjarjoella. Olin haaveillut jo pitkään Haltin huiputtamisesta, ja yksinvaellus toteutui vihdoin elokuussa 2021. Menomatka sujui hiukan paremmin kuin paluumatka, josta tämä juttu kertoo.
Lue lisää
Syksy
Halti on Suomen korkein tunturi, jonka huippu, Háldičohkka, kohoaa 1324 metriä merenpinnan yläpuolelle. Norjan puolella hieman korkeammalle. Tunturi sijaitsee Suomen ja Norjan rajalla, ja huipulle voi kiivetä molemmista maista. Suosituin vaellusreitti Kilpisjärveltä Haltille on Kalottireitti.
Lue lisää
Olen syysihminen. Syksy ja varsinkin ruska-aika on paras vuodenaika ulkoiluun. Loka-marraskuun vaihteessa lehdet kahisevat jo maassa eteläisessä Suomessa, ilma on kirpeä muttei liian kylmä, ja päivänvaloa riittää yhä pitkälle iltaan. En ollut aiemmin telttaillut myöhään syksyllä, talvesta puhumattakaan, joten oli aika kokeilla kylmemmän ajan retkeilyä. Tarkoitukseni oli testata uutta talvimakuupussia ja kahden makuualustan yhdistelmää joulukuun Syötteen lumikenkävaellusta varten, sekä nauttia raikkaasta ilmasta. Uuden retkeilyaskeleen ottaminen ja syysretkeilyn aloittaminen onnistui kätevästi lähiluonnossa Nuuksion kansallispuistossa.
Lue lisää