Gaustatoppen - Norjan Telemarkin korkein vuori

Gaustatoppen - Norjan Telemarkin korkein vuori

Gaustatoppenin huipulta avautuvat uskomattomat näkymät yli Telemarkin ja eteläiseen Norjaan. Maisemassa kumpuilevat karut vuoret silmänkantamattomiin. Vuorien välissä loistavat syvän siniset järvet vihreine rantoineen.

Gaustatoppen (1883 m) Norjan Telemarkissa on eteläisen Norjan korkein vuori ja yksi maan tunnetuimmista vaelluskohteista. Rjukanin ylle kohoavalta vuorelta avautuvat Etelä-Norjan komeimmat maisemat – kirkkaalla ilmalla huipulta näkee jopa kuudesosan Norjaa.

Suosituin reitti Gaustatoppenille kulkee Stavsrosta, mutta huipulle pääsee myös vuoren sisällä kulkevalla junalla. Punaisella merkityt reitit ovat vaativia mutta melko helppoja, ja ne sopivat kaiken ikäisille.

Gaustatoppen

Gaustatoppen on yksi Norjan ikonisimmista vuorista, jota on kutsuttu myös maan kauneimmaksi vuoreksi. Itäisen Telemarkin alueella 1 883 metrin korkeuteen kohoavan vuoren huipulta avautuu upea 360 asteen näköala.

Gaustatoppen on suosittu kohde ympäri vuoden: kesäisin patikointiin ja talvella lasketteluun. Oslosta on noin 2,5 tunnin ajomatka Gaustatoppenille.

Gaustatoppen-vuori on satoja metrejä korkeampi kuin sen viereiset vuoret. Jääkauden ja tuhansien vuosien kulumisen myötä vuoren pinta on irtonaista kiveä. Kivikentän alla on kuitenkin kiinteää kovaa kvartsiittia.

Vuoren historia on monivaiheinen ja mielenkiintoinen. Huipulle rakennettiin 1950-luvulla salainen radiotukikohta, jonka tarkoitus oli tukea Norjan ja muiden pohjoismaiden puolustusta kylmän sodan aikana. Gaustatoppenille pääseminen olikin aiemmin rajoitettua.

Norjan Telemark

Telemark on yksi Norjan monimuotoisimmista alueista, joka ulottuu etelässä rannikkoseuduilta aina pohjoisessa Hardangerviddan vuoristotasangolle. Alueen maisemat vaihtelevat jylhistä vuorista ja syvistä laaksoista reheviin metsiin ja kirkkaisiin järviin.

Rjukan on tunnettu teollisesta historiastaan. Vemorkin voimalaitos oli aikanaan maailman suurin vesivoimalaitos, nykyään se toimii museona ja on Unescon maailmanperintökohde. Kaikkein tunnetuin Rjukan on Gaustatoppen-vuoresta.

Telemarkin kanava halkoo maisemaa alueen keski- ja eteläosassa. Sen varrelta löytyy muun muassa suosittu retkeilyreitti Lårdalstigen. Telemarkin tunnettuja paikkoja ovat myös Rauland sekä Fyresdalin alue.

Gaustatoppen parking
Gaustatoppen trail
Gaustatoppen kartta
Gaustatoppen topptur
Gaustatoppen Stavsro
Stavsro Gaustatoppen vaellus
Gaustatoppen Tuddal
Gaustatoppen Telemark
Gaustatoppen Telemark Norja
Gaustatoppen vaellus Telemark Norja
Gaustatoppen retkeily

Reitit Gaustatoppenille

Gaustatoppenille johtaa useita virallisia ja merkittyjä reittejä:

  • Stavsro – Suosituin reitti lähtee Stavsrosta. Pituus on noin 4,5 km ja nousumetrejä kertyy 670 m. Reitti on ruuhkaisin.
  • Svineroi – Haastavampi reitti Svineroista on noin 4 km pituinen, nousumetrejä 830m. Reitti on jyrkempi ja kivikkoisempi kuin Stavsron reitti.
  • Gaustabanen – Junalla huipulle -reitin pituus on 3,5 km ja nousumetrejä 735 m. Lähtöpisteessä on 500 metrin jyrkkä nousu Svineroista.
  • Selstali – Musta reitti Selstalista on pituudeltaan 8 km, nousumetrejä kertyy 940 m. Tämä reitti on vaativin reiteistä eikä sitä suositella huonolla säällä.
  • Gaustatoppen turisthytteltä 1883 m huipulle – edestakainen reitti korkeimmalle kohdalle kahvilalta on reilu kilometrin mittainen.

Stavsron ja Svineroin reitit on merkitty punaisella, eli luokiteltu vaativiksi. Selstalin sekä huipun harjanteen reitti ovat mustia reittejä.

Gaustabanen – junalla vuoren sisään

Gaustabanen on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen funikulaari, joka kuljettaa retkeilijät lähes Gaustatoppenin huipulle vuoren sisällä. 1950-luvulla rakennettu kuljetusjärjestelmä oli alun perin matkailuhanke, joka muuttui Norjan ja Naton sotilashankkeeksi kylmän sodan aikana. Asema oli vain Naton käytössä 50 vuotta.

Gaustabanen koostuu kahdesta osasta: ensimmäinen on 850 metriä pitkä vaakasuora osuus, ja toinen on 1 045 metriä pitkä pystysuora osuus, jossa on 39 asteen nousu. Junamatka vuoren sisällä kestää noin 15 minuuttia.

Gaustabanen on auki ympäri vuoden.

Pysäköinti ja saapuminen Gaustatoppenille

Pysäköinti on mahdollista useilla alueilla, kuten Stavsrossa, Svineroissa ja Selstalissa. Pysäköintimaksu on noin 150 NOK päivältä, ja maksaminen onnistuu automaatilla tai Vipps-sovelluksella.

Gaustabanenille pääsee myös shuttle-bussilla, joka kulkee sesonkiaikana ja tavallisina aukioloaikoina Rjukanin ja Stavsron välillä. Bussilipun hinta on 60 NOK aikuiselta, alle 15-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi.

Gaustatoppenilla käy sesonkiaikaan tuhansia retkeilijöitä päivittäin. Vesi tuodaan huipulle eikä vuorella ole jätehuoltoa retkeilijöiden roskille. Muista täyttää vesipullo ennen retkelle lähtöä ja tuo omat roskat pois vuorelta.

Gaustatoppen reitti
Gaustatoppen vaellus
Gaustatoppen reitti
Gaustatoppen kartta
Gaustatoppen sää
Gaustatoppen retkeily
Gaustatoppen Gaustabanen
Gaustatoppen Norja
Gaustatoppen päiväretki
Gaustatoppen

Reittikuvaus Stavsro-Gaustatoppen

Reitti alkaa Stavsron parkkipaikalta Heddersvatn-järven läheltä. Sesonkiaikana pysäköintialueella on liikenteenohjaus ja vapaata paikkaa saattaa joutua odottamaan.

Ensin kuljetaan portista, joka pitää muistaa sulkea perässään. Vehreällä nurmella näkyy heti lammas jos toinenkin.

Polku on leveä ja sorastettu, paikoin kivikkoinen. Gaustatoppenin huipun torni näkyy kumpujen välistä jo sadan metrin loivan nousun jälkeen.

Ensimmäinen kilometri on tasaista tai hyvin loivaa nousua. Sen jälkeen polku kääntyy ylös jyrkempään kivikkoiseen rinteeseen.

Välillä reitille on rakennettu kivistä portaita. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tarvitse kiipeillä.

Jyrkemmän rinteen jälkeen tulee taas tasaisempaa. Gaustatoppen on kuin suunnaton kivikasa mihin tahansa katsookin.

Viimeinen etappi kahvilalle kuljetaan hienoja kiviportaita. Kivissä on erilaisia aaltomaisia muotoja, joita näkee tavanomaisilla hiekkarannoilla. Gaustatoppenin aallot muodostuivat jo 1200 miljoonaa vuotta sitten.

Reitiltä ei voi eksyä – polku erottuu rinteessä koko neljän kilometrin matkalta, kirkkaan punaisia T-merkkejä on tiheässä ja useampi reittiviittakin kertoo paljonko matkaa on mihinkin suuntaan. Sen lisäksi töppäreen päällä oleva torni näkyy kaiken aikaa kävellessä.

Gaustatoppen kahvila
Gaustatoppen turisthytte
Gaustatoppen portaat
Gaustatoppen korkeus
Gaustatoppen Oslo
Gaustatoppen Rjukan Telemark
Gaustatoppen asema
Gaustatoppen näköala
Gaustatoppen huippu
Gaustatoppen päiväretki
Gaustatoppen Selstali
Gaustatoppen 1883m

Gaustatoppenin huippu ja kahvila

Gaustatoppenin huipulta avautuvat uskomattomat näkymät yli Telemarkin ja eteläiseen Norjaan. Maisemassa kumpuilevat karut vuoret silmänkantamattomiin. Vuorien välissä loistavat syvän siniset järvet vihreine rantoineen.

Gaustatoppenin huipulla sijaitsee perinteinen vuoristokahvila, Gaustatoppen Turisthytte, joka on rakennettu vuonna 1893. Turisthytte on avoinna kesäisin, ja siellä voi myös yöpyä ennakkovarauksella.

Kylmän oluen äärellä tai vohvelia syödessä voi ihastella maisemia suoraan kahvilan ikkunoista. Kunhan ensin saa vohvelin – omaani odotin kolme varttia ja sain sitten korvaukseksi kaksi.

Aivan korkeimmalle kohdalle on kahvilalta vielä noin 600 metrin matka. 1883 metrin korkeuteen johtava reitti kulkee kapeaa ja kivikkoista harjannetta pitkin. Sitä ei suositella, jos korkeat paikat aiheuttavat ahdistusta.

Vaikka olen itse kiivennyt mm. Besseggenin harjanteen ja siihen verratun Lårdalstigenin, Gaustatoppenin harjanteen jätin väliin. Sain vatsanväänteitä jo kahvilan yläpuolen tasanteella, jossa turvaverkoissa oli norsunkokoisia reikiä.

Paluumatka sujuu vauhdikkaasti samaa sorastettua polkua takaisin parkkipaikalle. Gaustatoppen-vaellus on helppo ja mukava 5-6 tunnin päiväretki.

Gaustatoppen polku
Gaustatoppen Svineroi
Stavsro Gaustatoppen
Gaustatoppen Stavsro pysäköinti
Stavsro Gaustatoppen parkkipaikka
Stavsro Gaustatoppen reitti
Stavsro Gaustatoppen vaellus
Stavsro pysäköintialue

Etelä-Norjan retkeilykohteita

Gaustatoppen

Gaustatoppen vaellus Stavsrosta

  • Kohde: Rjukan, Telemark, Norja
  • Reitin pituus: 4.5 km Stavsrosta kahvilalle
  • Vaikeus: Vaativa / punainen (helppo)
  • Kesto: 2.5 tuntia (yhteen suuntaan)
  • Milloin mennä: kesäkuukausina, ympärivuotinen kohde

Norja Telemark Gaustatoppen Patikointi Vuorilla Retkeily Kesä
– SHARING IS CARING –

LISÄÄ TARINOITA

EDELLINEN JUTTU
Lårdalstigen – huikea vaellus Norjan Telemarkissa
SEURAAVA JUTTU
Ruuhitunturi - hienoin tykkymaisema Sallassa