Munkebun vaellus on yksi hienoimpia vaelluksia Lofoottien alppimaisimmissa osissa Moskenesøyn saarella. Munkebun vaellus on vaativa ja pitkä, noin 10 km.

Moni haluaa yhdistää Munkebun vaellukseen läheisen Munkenin huiputuksen, tai Lofoottien korkeimpiin vuoriin kuuluvan Hermannsdalstindenin huiputuksen Lofotoddenin kansallispuistossa.

Olen patikoinut kaksi kertaa Munkebun tuvalle, vuonna 2020 ja 2025. Molemmilla kerroilla oli heinäkuu ja helle, jälkimmäisellä kerralla todella kova helle.

Ensimmäisen kerran Munkebulle patikoidessani kuljin merkittyä reittiä eli suorinta reittiä Sørvågnista edestakaisin. Toisella kerralla kiertelin rinkka selässäni uusia maisemia ihaillen.

Kerron tässä jutussa molemmista reiteistä, niin osaat valita parhaiten itsellesi sopivan tavan kokea Lofoottien Munkebun vaellus!

Munkebun reitti – Sørvågenista tai Moskenesista

Munkebulle voi siis kulkea suoraan, tai useamman vuoren ja näköalapaikan kautta.

Sørvågenista Munkebulle

Sørvågenista lähtevä reitti on virallinen ja merkitty Munkebun reitti. Reitti alkaa Sørvågvatnet-järven viereisen telttailualueen takaa. Reitillä on jyrkkiä nousuja / laskeutumisia, joissa on käytettävä apuna köysiä.

Reitin pituus on noin 5 km yhteen suuntaan, ja nousumetrejä kertyy noin 540 m. Paluumatka kuljetaan samaa reittiä, eli koko vaelluksen pituus on noin 10 km. Ohjeellinen kulkuaika on 4-5 tuntia ja reitti on merkitty punaiseksi eli vaativaksi.

Moskenesista (Moskenesvågen) Munkebulle - maisemareitti

Toinen reitti lähtee Moskenesista E10-tieltä hautausmaan vierestä. Tähän pääsee helposti esim. Moskenes Camping -leirintäalueelta. Munkebulle pääsee useampaakin vaihtoehtoista polkua.

Kiertämällä Merraflestindenin kautta reitin pituudeksi tulee noin 4,1 km suuntaansa, nousumetrejä kertyy noin 585 m.

Juomavesi: molempia reittejä kulkiessa juomavettä on saatavilla matkan varrella. Sen lisäksi Munkebulta löytyy kirkas puro ja lampi, jotka ovat juomavedeksi sopivia.

Sørvågen pysäköinti ja yöpyminen

Sørvågenissa on maksullinen pysäköintialue sekä telttailualue Sørvågvatnet-järven rannalla kallioilla. Parkkipaikalta löytyvät myös maksulliset wc:t. Matkailuautolla majoittuminen ei ole sallittua pysäköintialueella.

Telttailin Sørvågenissa vuonna 2020, kun se oli vähemmän ruuhkainen. Kivoja ja tasaisia telttapaikkoja löytyy alueelta paljon, parkkipaikat sen sijaan loppuvat nopeasti.

Munkebun reittikuvaus (Moskenesvågenista)

Helteen takia lähdin vaeltamaan keskellä yötä. Heinäkuun puolivälissä keskiyön aurinko valaisee niin paljon, ettei mitään otsalamppua tarvitse. Pusikkoinen polku hautausmaan reunasta löytyi helposti. Polun alkupäätä oli varmaankin käytetty vessana, tuoksu oli voimakas.

Norjassa vaellusreitit ottavat luulot pois heti alussa: isoja kivenlohkareita ja suunta jyrkästi ylöspäin. Se oli tämänkin reitin luonne. Viileässä yössä jalka nousi kuitenkin kevyesti. Olin muistanut, ettei Lofooteilla ole hyttysiä. Oli niitä.

Polku nousee suoraviivaisesti ylös tasanteelle. Tähän kului puolisen tuntia lähtöpaikastani. Maisemat alas Sørvågeniin avautuvat puiden latvojen yläpuolelta. Moskenesissa on hyvä paikka valaiden katseluun – niitä näkyi useampana iltana.

Tasanteella liplattelee kirkas Moskenesvatnet-järvi. Järven eteläreunaan on rakennettu betoninen pato, josta vesi laskee purona alas. Kävin padolla hörppäämässä vettä. Puron yli pääsee helposti kiviä pitkin.

Lofoottien luontokartasta näkee tarkasti, missä esimerkiksi telttailu on kiellettyä. Moskenesvatnet on juomavettä, joten sen ympäristössä telttailu on ehdottomasti kiellettyä. Niinpä vain yksi teltta nökötti aivan rajoitusalueen keskellä kukkulan päällä. Jos kaikki Lofooteilla kävijät ajattelisivat, ettei yksi teltta häiritse, Lofoottien luonto olisi jo aikoja sitten tuhoutunut.

Kartalla näkyy polku Moskenesvatnet-järven molempia rantoja pitkin. Ajattelin kiertää veden itärannalta, josta se kaartaisi Kjølenille. Turvepolku näkyi selkeästi rinteessä ja lähdin kävelemään sitä pitkin.

Pitkän matkaa noustessa kylä näkyy hienosti meren rannalla ylhäältä käsin. Rinne oli jonkun verran märkä ja kurainen, vaikka oli ollut kuumaa ja kuivaa jo useita päiviä.

Polku kiertää soistuman yläpuolelta. Yhdessä kohdassa on syvempi lätäkkö, mutta sen pystyy kiertämään joko isoilla kivillä hyppien, tai etsimällä polun ylempää saniaisten alta.

Jossain vaiheessa totesin, että polku menee hiukan hassussa paikassa, paljon idempänä ja korkeammalla kuin se reitti, joka veisi Munkebulle. Missasin varmaankin risteyksen, sillä hetken kuluttua olin Gylttindenin (542 m) ja Merraflestindenin (537 m) välisellä tasanteella.

Tasanteelta avautuvat huikeat maisemat alas Djupfjordeniin. Aivan kärjessä näkyy silta ja E10-tie. Reinebringenin etelärinteet laskeutuvat jylhinä portaina mereen vuonon pohjoisrannalla. Vähän harmitti, kun aurinko oli jo noussut niin korkealle, että se häikäisi toden teolla.

Gylttindenin huipullekin voisi nousta tasanteelta. Polku kulkee aivan vuoren reunakanttia pitkin. Samoin toiseen suuntaan polku lähtee reunaa pitkin Merraflestindenin huipulle.

Kiipesin aikani huippua kohti, kunnes keksin, että haluan oikeasti keskiharjanteelle Kjølenin kautta kulkevalle polulle, en suinkaan kiertää Merraflestindenin huipun kautta. Jouduin kuitenkin nousemaan lähes huipulle, jotta oikoreitti harjanteelle näytti helposti kuljettavalta.

Tämä oli ehkä valvotun yön jälkeinen hölmö idea, sillä olisi ollut huomattavasti helpompaa (ja nopeampaa) kulkea valmista polkua huipun kautta, kuin tarpoa ensin mättäissä ja kivenlohkareilla, ja lopuksi kiivetä lähes pystysuoraa seinää harjanteelle rinkka selässä!

Muutenkin pitäisi suosia valmiita polkuja, eikä talloa turhaan koskematonta kasvillisuutta. Kivenlohkareilla loikki vinhaa vauhtia jänis, joka katosi vehreiden mättäiden sekaan.

Kjølen-harjanne oli upea! Harjanteelta näkyivät taas E10-tien silta ja Djupfjorden sekä vuonoon kurottava Gylttinden. Taustalla ”Lofoottien seinä” eli saarien vuorten ketju kumpuili utuisten pilvien keskellä.

Polku laskeutuu alas vihreän nurmen keskellä mutkitellen, ja jatkuisi aina Kollfjelletin tasaiselle laelle. Tässä on hieno taukopaikka maisemissa, yöllä saa olla aivan omissa oloissaan.

Harjanteelta jonkun matkaa alaspäin tulee polkujen risteys. Tässä jyrkästi oikealle kääntyvä polku johtaa Munkebulle ja sen viralliselle reitille.

Ensin polku kulkee samaa korkeuskäyrää jyrkähkössä rinteessä, mutta reitti ei tunnu ilmavalta. Lopuksi polku laskeutuu kohtaan, jossa Merraflestindenin huipulta tuleva polkukin.

Maisema avautuu jälleen Djupfjordeniin ja E10-tien sillalle. Vuono näkyi tästä kohdasta kokonaan sen pohjukan rakennuksia myöten.

Tässä kohdassa oli myös hieno tasanne teltalle. Kaiken lisäksi tasanne oli ainoita reitin varjoisia kohtia – ei siis ihme, että nurmikolla nökötti jo teltta. Virallinen Munkebun reitti eli merkitty reitti jatkuu oikealle ylös kohti Djupfjordheiaa (510 m).

Djupfjordheian rinteet ovat loivia ja helppokulkuisia. Viimeksi Lofooteilla patikoidessani täällä oli lumilaikkuja, ja yksi luminen kohta löytyi tälläkin kerralla. Huipun kivikasalta on hienot näkymät kaikkiin ilmansuuntiin, mutta Munkebun tuvat tupsahtavat näkyviin vasta aivan viimeisessä alamäessä.

DNT Munkebu – tupa Munkenin juurella

Munkebu on Norjan DNT:n maksullinen varaustupa. Tupa ja rakennukset sijaitsevat aivan Lofotoddenin kansallispuiston rajan tuntumassa, mutta eivät kuitenkaan kansallispuiston alueella.

Vuonna 2025 Munkebun tupa on kokonaan suljettuna, eli sitä ei voi lainkaan varata käyttöönsä. Syynä ovat tupaan murtautumiset ja ilkivalta. Tällainen ”retkeily” jättää sanattomaksi.

Munkebun punaiset tuvat sijaitsevat kalliolla kirkkaan lammen vieressä. Lampi saa vetensä vuorilta valuvasta purosta ja se on juomavettä. Lammessa polskuttelu ja astioiden peseminen on ehdottomasti kielletty.

Moni haluaa Munkebun vaelluksella huiputtaa myös joko viereisen Munkenin tai Hermannsdalstindenin, tai molemmat.

Hermannsdalstinden (1029 m)

Hermannsdalstinden on Lofoottien korkeimpia huippuja ja Moskenesøyan korkein vuori, joka sijaitsee Lofotoddenin kansallispuiston alueella. Munkebulta on noin 5 kilometrin matka Hermannsdalstindenin huipulle. Hermannsdalstinden on vaativa/vaikea vaellus.

Koska vaellus ensin Munkebulle ja sieltä Hermannsdalstindenille sekä takaisin Sørvågeniin on noin 20 kilometrin vaativa vaellus, moni jakaa retken suosiolla kahdelle päivälle. Telttailu aivan Munkebun tuvan vieressä on kiellettyä, mutta rajoitusalueen ulkopuolelta löytyy paljon mukavia telttapaikkoja.

Olin alun perin suunnitellut käyväni Hermannsdalstindenillä, mutta jotenkin paahtava helle (sekä reilusti myöhässä ollut Værøyn lautta) sotki kaikki aikatauluni. Tarkoitukseni oli ollut telttailla jossain Munkebun lähistöllä rajoitusalueen ulkopuolella, mutta ennen kuin olin ehtinyt miettiä edes yöpymistä, oli jo liian valoisaa ja lämmintä.

Seisoskelin kahden vaiheilla Munkebulla Tennesvatnet-järven äärellä Hermannsdalstindeniä tuijottaen väsynein silmin, koska unet olivat jääneet kokonaan väliin. Pari kohtaa näytti melko haastavalta. Ainakin silloin, kun pää tuntui valmiiksi ilmavalta ilman unta ja jaloista oli puhti poissa. Kotona kuvia tarkemmin katsoessani reitti ei näyttänyt aivan yhtä kuumottavalta.

Polku kulkee ensin Tennesvatnetin ja Fjerddalsvatnetin välisellä leveällä ja tasaisella harjanteella. Sen jälkeen polku kääntyy oikealle ja kulkee voimalinjojen alla toista leveää harjannetta Krokvatnetin ja Tennesvatnetin välissä. Tämän jälkeen ylitetään ensin matalampi kumpu, sen jälkeen alkaa loppunousu.

Ensimmäinen hankala kohta on Litlforsvatnetin ja Krokvatnetin välissä nouseva kapeampi harjanne, jonka keskikohta näkyy suoraan kohti Munkebuta. Siinä saattaa olla paikoin ilmavuutta, mutta vasta paikan päällä pystyisi arvioimaan, onko se vastaavanlainen kuin esimerkiksi Besseggen (josta siis olen suoriutunut!)

Toinen hankala kohta on juuri ennen Hermannsdalstindenin huippua. Vuoren seinämä on lyhyeltä matkalta käytännössä ihan pystysuora. Sinne on laitettu avuksi köysiä tai kettinkejä.

Kun viiden kilometrin kiipeämisen on saanut pakettiin, ei vuoren huipulta varmaan ihan heti viitsi lähteä paluumatkalle. Hermannsdalstindenin huippu onkin suosittu keskiyön auringon, auringonlaskujen ja auringonnousujen katseluun.

Munken (797 m)

Koska päätin jättää Hermannsdalstindenin seuraavaan kertaan (tiedossa olisi siis jo kolmas Munkebun vaellus!), ajattelin kipaista Munkenin huipulle. Topokartasta katsottuna Munken on helpohko vuori kiivetä, eikä siinä pitäisi olla liikaa ilmavuutta.

Munkenilla on kolme huippua, keskimmäinen on korkein 797 metriä. Jos se tuntuu liian jyrkältä, pohjoiselle huipulle (769 m) ainakin pitäisi päästä ongelmitta. Munkenin huipulta avautuvat maisemat niin Reinebringenille kuin Lofoottien alppimaiseen vuoristoon Hermannsdalstindenin ja Lofotoddenin kansallispuiston suuntaan.

Poikkesin pikaisesti luonnon wc-tiloissa ennen Munkenille lähtöä. (Huom. Omat wc-paperit pitää kuljettaa pois luonnosta vaikkapa minigrip-pussissa.) Helle oli melkein sietämätön, mutta nousumetrejä ei olisi kovin paljon edessä.

Polku Munkenille löytyi helposti Munkebun lammen itäpuolelta. Lähdin kiipeämään reippaasti mukavantuntuista reittiä, joka kaarteli ylös vuoren länsirinnettä. Jonkun ajan kuluttua maisemat alkoivat näyttää sen verran hienoilta, että otin esiin kameran ja kännykän videopätkää varten. Kauhukseni huomasin, ettei kännykkä ollut vaellustrikoiden reisitaskussa.

Hattarainen pääni ei keksinyt muuta mahdollisuutta, kuin kännykän unohtumisen vessareissulla puskaan. Lähdin juoksujalkaa alas vuorelta etsimään oikeaa pusikkoa. Onneksi sen lopulta löysin, ja siellähän se kännykkä kiilteli varpujen keskellä.

En lähtenyt kiipeämään uudelleen Munkenille, vaan patikoin suoraan paluureitille pois paahteesta.

Munkebulta Sørvågenille (merkitty reitti)

Merkitty reitti lähtee nousemaan Munkebulta puron yli kohti Djupfjordheian huippua. Laakea Djupfjorheia on mukava kuljettava molempiin suuntiin, hienot maisemat seuraavat joka puolella.

Laskeutuminen alas Djupfjordheialta käy käden käänteessä – jos ei pistä pitkäkseen rinteeseen. Merraflestindeniltä tulevien polkujen risteyksestä käännytään oikealle. Alhaalla vihreää laaksoa täplittävät lukuisat syvänsiniset järvet ja lammet, joiden välissä kiemurteleva polku erottuu selvästi.

Djupfjordheialta reitti Sørvågenille on melkein kokonaan laskeutumista. Ensimmäisen loivan rinteen jälkeen laskeudutaan pitkä pätkä upeaa kallioportaikkoa. Kallioseinän alaosassa pääsee vilvoittelemaan pienen vesiputouksen juurelle, jossa voi täyttää vesipullonsa.

Puron vartta laskeudutaan kallioiselle tasanteelle, jossa näkyy Munkebun opasviitta. Viitan mukaan Munkebulle on tästä matkaa 2,3 kilometriä. (Kuvissa alla Munkebun viitat vuonna 2020 ja 2025).

Seuraava etappi on enimmäkseen tasamaata kallioilla ja hiekkapolulla. Molemmin puolin polkua on hienoja lampia. Yhdessä kohdassa on hivenen hankala lohkareen ylitys, varsinkin jos on lyhyt ihminen.

Hankalimmat kohdat ovat vuorossa pienen kallioreunan ylittämisen jälkeen. Reitille on asennettu metallisia tolppia ja köysiä, joiden avulla jyrkkää kalliota pääsee laskeutumaan.

Loivemman kallion jälkeen tulee toinen kettinkiavusteinen kohta. Tässä on myös soraa ja teräviä kivien reunoja. Heti perään on edessä melkein yhtä hankala kalliokiipeily, mutta ilman köysiä. Alaspäin laskeutuessa vasemmanpuoleinen ja keskeltä koukkaava reitti on paras, puiden runkoja voi käyttää tasapainoilussa apuna.

Vihdoin laskeudutaan puiden armeliaaseen varjoon. Hetken matkaa polku on kivikkoa, kunnes laskeutuu tasaiselle sorapolulle Stuvdalsvatnet-järven rannalle. Tässä kohtaa on uimiseen houkutteleva poukama, mutta Stuvdalsvatnetissa pulikointi ei ole sallittua, koska sekin on juomavettä.

Sorapolku tulee ensin hienoille vesiputouksille. Sitten on jäljellä enää matalan kallion ylitys. Kallion toisella puolella odottelee Sørvågenin parkkipaikka.

Omia kokemuksiani Munkebun vaelluksesta

Munkebun vaellus on yksi hienoimpia vaelluksia Lofooteilla. Reitti on juuri sopivan haastava ja maisemat vaihtelevia. Munkebun punaiset tuvat kirkkaiden lampien vieressä vuorien ympäröimänä ovat aivan kuin postikortista.

Kiertoreitti Moskenesvågenista on mielestäni helpompi kuin Munkebun virallinen suora reitti. Maisemareitillä ei ole hankalia kallioita ja kettinkejä, ja lisäksi pääsee upeille näköalapaikoille. Suosittelen kulkemaan ainakin toiseen suuntaan eri reittiä kuin merkittyä reittiä.

Merkitty reitti on aavistuksen helpompi kulkea Munkebun suuntaan, sillä jyrkkiä kallioita on helpompi nousta kuin laskeutua.

Keskikesällä ja aurinkoisella kelillä Munkebun reitillä ei ole kovin montaa paikkaa, jossa vilvoitella varjossa. Itse unohdin yöllä retkelle lähtiessäni aurinkovoiteen, ja käsivarteni ehtivät hivenen palaa.

Ensimmäisellä kerralla vuonna 2020 Munkebun vaelluksella en nähnyt kovin montaa ihmistä, ehkä yhteensä viisi ja yhden teltan. Nyt 2025 vaelluksella joka mutka oli täynnä väkeä ja telttoja useampi. Paluumatkalla vastaan käveli ainakin 50 ihmistä lyhyen ajan sisällä. Hiljaista oli vain yöllä.

Haluan nostaa esiin vastuullista luontomatkailua. Tällä Lofoottien-matkalla yritin itse hyödyntää mahdollisimman paljon paikallisia palveluita, majoituksia, ravintoloita ja ruokakauppoja. Lue Visit Lofotenin opas, miten olla kelpo luontoturisti.

Katso myös Lofoottien luontokartasta, missä saat telttailla ja parkkeerata.

Olen nyt käynyt 20 vuoden aikana kolme kertaa Lofooteilla heinäkuun helteissä. Seuraava Munkebun-vaellukseni osuu luultavasti jonnekin viileään syksyyn!

Muita hienoja Lofoottien vaelluksia

• Horseidvika ja Horseidin ranta (Lofotoddenin kansallispuisto)
• Reinebringen (Reine)
• Kvalvika ja Ryten (Lofotoddenin kansallispuisto)
• Volandstinden (Fredvangin sillat)
• Veggen (Haukland ja Uttakleiv)
• Festvågtinden ja Presten (Torsketungen)
• Tuva (Svolvær)
• Blåtind, Fløya ja Djevelporten (Svolvær)
• Tjeldbergtinden (Kabelvåg)
• Nusfjord - Nesland rantapolku