Sipoonkorven reitit – Fiskträsk hurmaa helposti
Sipoonkorven kansallispuiston reiteillä pääsee ihailemaan jylhiä sammaleisia kallioita ja kulkemaan tiheissä korpimaisissa havumetsissä. Fiskträsk on kaunis erämainen järvi, jonka rannalle ja uudenkarhealle tulipaikalle patikoi nopeasti.
Kesäisellä retkellä luonto on heleän vihreä. 5,7 kilometrin reitin evästauon kera tekee alle kahdessa tunnissa.
Sipoonkorven reitit
Sipoonkorven kansallispuiston reitit johdattavat uusimaalaisen vaihtelevan luonnon keskelle. Maisemaa luonnehtivat jylhät kalliot ja isotkin korkeuserot, tiheät metsät ja havupuut, metsälammet ja purot sekä peltoaukeat ja perinteiset maalaismaisemat.
Sipoonkorven reittejä ja retkeilyrakenteita on uudistettu melkoisesti viime vuosina. Vuonna 2022 rakennettiin uusi keittokatos ja heti sen perään uusi laavu tulipaikkoineen Fiskträskin rannalle. Myös polkuja on kestävöitetty sorastamalla.
Fiskträskin retken jatkoksi voi tehdä jonkun Knutersintien toiselta puolelta löytyvän reitin. Bakunkärrin kierros on Sipoonkorven merkityistä rengasreiteistä lyhin. Sen voi yhdistää helposti Knutersin kierrokseen. Sipoonkorven pohjoispuolelta löytyy myös helppo Byabäckenin luontopolku, jolta pääsee ihailemaan Byabäckenin kukkivaa laaksoa.
Fiskträsk – erämainen järvi
Fiskträsk sijaitsee Sipoonkorven kansallispuistossa ja on puiston suurin järvi. Metsäistä rantaviivaa on yli neljä kilometriä. Järven ympärillä on jonkin verran rakennuksia, kansallispuiston reitti vie vain järven länsirannalle.
Jos haluaa telttailla Sipoonkorvessa järven rannalla, Fiskträsk on upein paikka. Myös Bisajärvi (Bisajärven keittokatoksen läheisyydessä) käy telttailuun, mutta Fiskträsk on hienompi. Storträskillä telttailu sen sijaan on nykyään kiellettyä.
Reitti on merkitty oranssein vinoneliöin sekä opasteviitoin. Merkkejä on tiheässä eikä eksymisen vaaraa juuri ole, vaikka lyhyen reitin varrelle osuu lukuisia risteyksiä.
Sipoonkorpi – parkkipaikka Fiskträskille
Fiskträskille voi lähteä kahdesta eri paikasta: Korvenportista sekä Bakunkärrin parkkipaikalta. Molemmista on suurin piirtein sama matka Fiskträskin kierrokselle, mutta Korvenportista voi tehdä lyhimmän retken järvelle.
Sipoonkorpeen on myös kesäaikana suora bussiyhteys.
Korvenportti
Korvenportti (Storskogsporten) on lähempänä Hindsbytä Sipoonkorvessa. Tilaa on 50 autolle. Korvenportin parkkipaikka on osoitteessa Knutersintie 256.
Korvenportissa sijaitsee ravintola Tila. Sipoonkorven reiteille Korvenportista lähdettäessä näkee pihapiirissä kanoja ja lampaita, mehiläisiäkin saattaa ilmassa pörrätä.
Korvenportista Fiskträskin rantaan on 1,2 kilometriä. Fiskträskin retkelle Korvenportista tulee siis matkaa 2,4 kilometriä, jos ei tee koko Fiskträskin kierrosta.
Bakunkärrin parkkipaikka
Myös Bakunkärrin parkkipaikka on Knutersintien varressa, osoitteessa Knutersintie 421. Bakunkärrin pysäköintialueita on kaksi, tien molemmin puolin. Tien itäpuolen parkkipaikalta lähdetään Fiskträskin kierrokselle. Yhteensä tilaa on lähes 60 autolle.
Pysäköintialueen reunassa reitin lähtöpisteessä on Sipoonkorven kansallispuiston kartta sekä opastetaulu. Fiskträskille on parkkipaikalta 2,7 kilometriä. Lyhimmillään Bakunkärrin parkkipaikalta Fiskträskin reitin pituus on siis 5,4 kilometriä, kun palaa retken lopuksi lähtöpisteeseen.
Luontoon.fi -sivuston mukaan Fiskträskin kierros on pituudeltaan 4,7 km.














Fiskträskin reitti
Sipoonkorven kansallispuiston kartan vierestä lähtee leveä soratie kohti metsää. Tietä reunustavat kesäkuussa molemmin puolin runsaat kesäkukkameret, erityisesti koiranputken valkeat kukinnot. Kukkien joukosta pilkistää kävijälaskuri.
Noin 700 metrin soratien pätkä kaartaa loivasti risteykseen. Tie jatkuu suoraan eteenpäin, Fiskträskin reitti kaartaa vasemmalle. Risteyksessä on uudenkarheat viitat, polulta ei pääse eksymään.
Ylämäki saa jalkalihakset lämpimiksi. Onneksi tiheä metsikkö suojaa auringolta. Parin sadan metrin kipuamisen jälkeen saavutaan seuraavaan risteykseen.
Tässä kohtaa voi päättää, kiertääkö Fiskträskille pidempää vai lyhyempää reittiä. Oikealle jatkuva polku on pituudeltaan 1,9 kilometriä, vasemmalle 900 metriä.
Oikealle reitti jatkuu leveänä sorapolkuna ja nousee loivasti ylämäkeen. Reipasta tarpomista riittää noin 10 minuutiksi ennen kuin saavutaan jälleen risteykseen Fiskträskbergenin länsipuolelle. Bakunkärrin parkkipaikalta matkaa on kertynyt 1,7 kilometriä, Fiskträskin keittokatokselle on jäljellä 900 metriä.
Tästä alkaa mukava luonnonpolku. Kosteimpia kohtia on tosin katettu pitkospuin, mutta enimmän matkaa saa kulkea neulaspolulla, juurakoilla, kallioilla ja kivillä.
Sateiden jäljiltä maa voi olla paikoin mutainen, mutta lenkkareilla pärjää hyvin.
Suon kohdalla on huumaava turpeinen tuoksu, polkua reunustavat kanervat, mustikanvarvut ja suopursut. Vihreän keskeltä erottuvat suloiset maariankämmekät.
Muutaman juurakon, kuralätäkön ja kallion jälkeen saavutaan risteykseen, jossa pääsee taas kulkemaan Korvenportin suunnalta tulevaa sorapolkua. Fiskträskille on matkaa parisen sataa metriä.
Vähän ennen järvelle saapumista voi lepuuttaa jalkojaan polun varrella olevalla penkillä. Puron yli johtaa leveä puinen silta. Penkistä lyhyen matkan päässä voi laittaa eväätkin esille, mukava pöytä ja penkit luonnon helmassa kutsuvat pitämään taukoa.
















Fiskträskin uusi keittokatos ja laavu
Polku saapuu Sipoonkorven kuusien kätköistä Fiskträskin rantaan. Uusi keittokatos jo pilkistää tuuheiden havujen välistä, luultavasti savua piipustaan tupruttaen.
Keittokatokselle mahtuu kymmenkunta makkaranpaistajaa. Katoksen edustalla on kaksi pöytä-penkkiryhmää. Keittokatos on hyvin varusteltu: metalliset makkaratikut odottavat valmiina, tulien päällä on kaksi ritilää.
Ranta tekee U:n muotoisen kaaren juuri siinä kohdassa, jossa polku tulee järvelle. Kaaren keskellä on yksi pöytä-penkkiryhmä, josta on kauniit näkymät järven metsäiselle rannalle. Kuusien taakse piiloutuvat punaiset kuivakäymälät sekä puuvaja.
Kun polkua jatkaa vielä vähän matkaa eteenpäin, löytää Fiskträskin laavun. Laavu on perinteistä mallia, ja sen edessä on tulipaikka. Aivan laavun vieressä on myös rannan neljäs pöytä-penkkiryhmä.
Kuivina kesäpäivinä pitää muistaa tarkistaa metsäpalovaroitus. Tulia ei saa tehdä varoituksen voimassa ollessa muualle kuin hormillisiin keittokatoksiin.
Fiskträsk – telttailu
Fiskträskin ranta on yksi suosituimmista paikoista Sipoonkorvessa telttailuun. Teltan saa pystyttää tulipaikkojen läheisyyteen.
Fiskträskin rannalla on useampikin hienoilla näköaloilla varustettu paikka, johon teltan voi pystyttää. Keittokatoksesta kannattaa jatkaa hieman pidemmälle ensin pienen puron yli, ja sitten pienen ylämäen jälkeen on tasaista maastoa.
Alueen toisessa reunassa laavun lähistöllä on vähemmän tilaa teltoille, mutta pienen teltan voinee sinnekin viritellä. Tunnelmallista on myös heittää makuupussi suoraan laavuun ja nautiskella avoimista maisemista järvelle. Kesällä kannattaa olla hyttysverkko mukana matkassa.
Fiskträsk – kalastus
Sipoonkorven kansallispuistossa on sallittua onkia ja pilkkiä lukuun ottamatta Storträsk-järveä ja Byabäcken-, Ritobäcken- ja Hälsängbäcken-jokia. Fiskträskillä voi viehekalastaa yhdellä vavalla, kunhan on maksanut kalastonhoitomaksun.
Erityissäädökset on hyvä tarkistaa kalastusrajoitus-sivustolta.

















Fiskträskin reitti takaisin parkkipaikalle
Kun annos eväitä ja luonnon rauhaa on nautiskeltu, on aika lähteä paluureitille. Fiskträskiltä palataan ensin omia jälkiä muutaman mutkan kautta risteykseen, josta käännyttiin järvelle. Risteyksessä voi taas päättää, kulkeeko samaa reittiä takaisin, vai tekeekö koko Fiskträskin kierroksen.
Lyhyempi reitti jatkuu eteenpäin kovana sorastettuna polkuna. Välillä polku on viivasuora, välillä se kaartelee tiheässä kuusikossa. Kesäkuussa kuusenkerkät hohtavat heleän vihreinä metsän hämärässä.
Noin 300 metriä Fiskträskiltä polku tulee taas risteykseen. Oikealle pääsee kääntymään Korvenporttiin. Opastaulu tietää kertoa, että seuraavat sadat metrit kuljetaan yksityisalueella, jonka rauhaa tulee kunnioittaa.
Bakunkärrin parkkipaikkaa kohti jatketaan sorapolkua eteenpäin. Vasemmalla kohoilevista jyrkistä kallioista ja tiheänä kasvavista ja kaatuneista kuusista näkee, miksi Sipoonkorpi on juuri ”Sipoonkorpi” – korpimaisempaa metsää saa hakea!
Puron yli johtaa puinen silta. Sorastus loppuu, ja heti on maa mutainen. Puunrunkoja on viritelty mutalätäköiden ylle, mutta varmimmin kengät pitää kuivana koukkaamalla polun vierestä. Näin tosin maasto kuluu isommalta alueelta.
Kuraisia paikkoja on muutama, sen jälkeen pitkospuut johtavat lätäköiden yli. Saniaiset reunustavat polkua valtoimenaan.
Pienen puron yli voi kulkea tukevaa lankkusiltaa, tai sitten tunnelmallista pikkusiltaa, joka on rakennettu puunrungoista. Yli pääsee tosin hyppäämälläkin.
Seuraavaksi kiivetään jyrkähkö juurakkoinen mäki ylös kalliolle, jossa tulomatkan sorapolun risteys jo pilkistää. Tästä laskeudutaan jyrkkä rinne alas sorapolkua, ja käännytään oikealle kohti parkkipaikkaa.
Fiskträsk – Sipoonkorpi talvella
Fiskträskin kierros on myös talvella hieno elämys. Sipoonkorven reitit talvella ovat usein tavallisilla kengillä kuljettavissa, runsaslumisina talvina voi tarvita joskus lumikenkiä.
Fiskträskin keittokatoksella on usein tulet loimuamassa pikku pakkasillakin, etenkin viikonloppuisin.









Sipoonkorven reitit talvella:
- Knutersin kierros talvella 3,8 km
- Bakunkärrin kierros talvella 2,0 km
- Kalkinpolttajanpolku talvella 4,8 km
- Byabäckenin luontopolku talvella 2,1 km
Sipoonkorven kansallispuisto
Sipoonkorven kansallispuisto on ”oma kansallispuistoni”, ja Sipoonkorven reitit tuttuja jo vuosien takaa niin kesällä kuin talvella. Olen kulkenut Sipoonkorven reiteillä patikoiden ja polkujuosten, talvella myös lumikenkäillen ja hiihtäen.
Sipoonkorpi on Itä-Uudenmaan erämainen keidas, jonne hurauttaa autolla tai bussilla alle puolessa tunnissa Helsingistä. Suomen korpimaisin kansallispuisto hurmaa havumetsillään, kallioillaan ja maaseudun perinnemaisemillaan. Sipoonkorpi kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan.
- Sipoonkorvessa liikkuminen on sallittua jokaisenoikeuksilla. Jokaisenoikeudet eivät ulotu alueen yksityisiin pihapiireihin, laitumiin ja viljelyksiin. Jos siis poikkeat polulta, muista kiertää yksityisalueet riittävän kaukaa.
- Sipoonkorvessa telttailu on sallittua useissa paikoissa. Majoittua voi merkityillä telttailupaikoilla. Tulet saa tehdä vain huolletuilla tulipaikoilla, joista löytyy polttopuita myös talvella.
- Sipoonkorvessa retkeillään roskattomasti. Biojätteet saa jättää kuivakäymälään, muut roskat on tuotava pois metsästä.
- Sipoonkorvessa matkapuhelinten kuuluvuus on suhteellisen hyvä. Hätätilanteessa soita 112.