Abiskon kansallispuisto Ruotsissa on tunnettu retkeilykohde ympäri vuoden. Abiskon reitit sopivat niin lyhyisiin päiväretkiin kuin satojen kilometrien vaelluksiin. Kuuluisin vaellusreitti on Kungsledenia kulkeva Abisko-Nikkaluokta -vaellus.
Suunnittelin elokuun pitkän vaelluksen sen mukaan mitä halusin nähdä, ja aloitin retken Kårsavaggesta. Kårsavagge on jyrkkien seinämien ympäröimä laakso, jonka itäinen pääty sijaitsee Abiskon kansallispuiston alueella.
Kårsavaggessa sijaitsee STF:n tupa, jonne on merkitty reitti Abiskosta. Laaksosta pääsee jatkamaan matkaa useampaa reittiä. Oma reittini jatkui Abiskojauren kautta Áhpparjávrille.
Abiskon kansallispuisto
Vuonna 1909 perustettu Abiskon kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Ruotsissa lähellä Norjan rajaa. Vaihtelevassa luonnossa voi kokea niin vehreät metsät ja laaksot kuin ihailla ympärillä kohoavia jylhiä lumilaikkuisia vuoria.
Abiskon kansallispuistoa koskevat muuta ympäristöä tiukemmat säännöt ja rajoitukset. Jokaisen oikeuksiin kuuluvat marjastus ja sienestys ovat sallittuja, mutta kalastus on kiellettyä eikä kukkia tai muita kasveja saa keräillä. Lintujen suojelualueella liikkuminen on kielletty loppukeväästä ja kesäaikaan. Koirat tulee pitää kytkettynä.
Abiskossa leiriytyminen on sallittua vain leirintäalueilla Abiskon retkeilykeskuksella sekä Abiskojauren tuvilla. Leirintäalueet ovat maksullisia. Kungsledenin varrella telttailu on sallittua vain maksuttomalla Nissonjohkan telttailualueella, jonne on reilu neljä kilometriä tieltä. Abiskon kansallispuiston rajojen ulkopuolella saa telttailla vapaasti.
Tulenteko on kansallispuiston alueella sallittua vain merkityillä paikoilla. Retkikeitintä saa kuitenkin käyttää kaikkialla.
Abiskon reitit
Abiskosta pääsee monelle päiväretkelle ja useiden päivien vaellusreiteille. Reittejä on niin paljon, että niistä saa helposti yhdisteltyä vaikka minkälaisen rengasreitin tai yhdensuuntaisen vaelluksen. Klassikko on Kungsleden-vaellus Abisko-Nikkaluokta -reitillä, jolta voi poiketa myös Kebnekaiselle.
Useimmat Abiskon reitit alkavat tien läheltä Abiskojåkka-joelta. Kårsavaggen polun alku on myös Njullan ja Rihdonjiran vesiputousten reitti. Itäpuolelta pääsee Baddosdievalle ja edelleen Lapporteniin. Torneträskin puolella tietä on Abiskon kanjoni.
Myös Kalottireitti kulkee Abiskon läpi. Kalottireittiä pitkin pääsee Kilpisjärvelle Mallan luonnonpuiston kautta kohti Suomen huippua Haltia ja edelleen Norjaan Somasjärveltä Sarafossenille sekä Reisan kansallispuistoon.
Abiskoon pääsee helposti autolla, junalla ja bussilla Kiirunasta tai Narvikista. Kiirunasta ajaa Abiskoon reilussa tunnissa. Abiskon retkeilykeskus ja Naturum vierailijakeskus sijaitsevat E10-tien ja rautatien vieressä. Naturumilta löytyy infotaulu ja kartta sekä kaksi pysäköintialuetta.
Tien pohjoispuolelle saa pysäköidä silloin, kun majoittuu Abiskon retkeilykeskuksella. Juna-aseman eteläpuolella on iso maksuton parkkipaikka, jossa pitkän ajan pysäköinti on sallittua. Se sopii siis hyvin vaeltajille.
Abisko – 170 km vaellus elokuussa
Abiskosta alkavalla elokuun lopun vaelluksella halusin erityisesti nähdä kolme aluetta: Kårsavaggen, Mårmapassetin ja Unna Reaiddavaggin sekä Unna Allakkaan maisemat. Näistä muodostui mukava 170 kilometrin mittainen rengasreitti:
Abisko – Kårsavagge – Abiskojaure – Áhpparjávri – Aliseatnu – Mårmastugan – Mårmapasset – Vistasstugan – Stuor Reaiddávággi – Sielmmávággi – Tjäktja – Alesjaure – Unna Allakas – Gámavuopmi – Abiskojaure – Abisko
Unna Reaiddávággi vaihtui kelin takia Stuor Reaiddávággiin ja Nallon ohitukseen. Koko vaelluksen kesto oli 6 päivää ja 5 tuntia – kolmen tunnin iltavaellus tulopäivänä ja parin tunnin aamupatikointi lähtöpäivänä.
Vaikka kamerakin lasahti (taas kerran) kesken reissun (sade, sumu jne.), kuvia kertyi pitkältä retkeltä niin runsaasti, että päätin jakaa seikkailukertomuksen kolmeen osaan. Tässä kokemuksia ensimmäiseltä etapilta, vaellukselta Abiskosta Áhpparjávrille.
Abiskosta Kårsavaggeen – vaelluskertomus
Pääsin matkaan Abiskon juna-aseman parkkipaikalta vähän seitsemän jälkeen illalla. Olin laskenut ehtiväni vaeltamaan Abiskon kansallispuiston rajan yli ennen pimeää, jos lähtisin Kårsavaggeen viimeistään kuuden aikoihin. Onneksi taivasta täplitti vain kevyt pilvikerros, valoisaa riittäisi pitkälle.
Saavuin Kungsledenin alkuun, Abisko-Nikkaluokta -reitin klassikkovaellukselle olisi voinut lähteä ennen siltaa vasemmalle metsikköön. Pari vuotta aiemmin käännyin Nikkaluokta-Abisko -reitiltä jo Alesjauresta Vistasin vaellukselle. Tämän retken lopussa kävelisin Kungsledenin viimeisen etapin Abiskojauresta Abiskoon.
Kamera piti kaivaa saman tien valmiuteen. Turkoosina vaahtoava Abiskojåhkå-joki ilmestyi pystysuorien liuskekiviseinämien keskelle. Hengitin loppukesän vaelluksen viileää tuoksua. Vaikka viikon ruokavarasto painoi selässä, askel tuntui kevyeltä.
Kårsavaggen reitti alkoi heti sillan toiselta puolelta. Pitkospuita ja pöpelikköä. Enimmäkseen polku oli sorastettu, kymmenen kilometriä taittuisi rivakasti. Hämärtyvässä elokuun viimeisen viikon illassa vaaleanpunaiset heinät viitoittivat tietä halki hiljaisuuden.
Laakson nousu on sen verran loivaa, ettei se tunnu sen kummemmin nousulta. Harmillisesti aurinko laskee lännen puolelle, joten Kårsavaggen itäpääty jää nopeasti varjoon illansuussa. Kaikki säteet tuntuivat kerääntyvän kaukana vasemmalla näkyvään U-kirjaimen muotoiseen Lapporteniin.
Koivikko jäi vähitellen taakse. Kapea polku vaihtui leveäksi hiekkatieksi. Moottorikelkkareitin punaiset rastit erottuivat vihreätä vasten. Taivas alkoi pilvistyä ja värjätä vuorten huippuja vaaleanpunaiseksi.
Ison tasaisen maaston päässä nökötti kyltti: Tervetuloa Abiskon kansallispuistoon. Tai no, tässä tapauksessa tervemenoa. Kansallispuiston rajalle ehti reilusti alle kahdessa tunnissa Abiskosta. Nyt teltan voisi lykätä ihan mihin huvittaisi. Suuntasin kohti Gorsajärviä.
Kivenheiton päässä reittiviitta kertoi matkaa talsitun seitsemän kilometriä, Kårsavaggen tuville olisi jäljellä kuusi kilometriä. Abisko-Kårsavaggestugan on pituudeltaan 14 kilometriä, mutta vaelluksella aina tepastelee ja mutkittelee sen verran, että varsinaista kävelymatkaa kertyy helposti enemmän.
Polku kääntyi oikealle kiertämään hopeisena hohtavaa kiemurtelevaa jokea. Hieno aukea jäi sen jälkeen taakse, sukelsin tiheään pensaikkoon. Muutama loppukesän hyönteinenkin saattoi pyörähtää ympärillä.
En ollut ajatellut, että Kårsavaggessa olisi näin pitkä pajumetsä. Onneksi valoa riitti vielä kävellä ryteikön halki mukavammalle polkuosuudelle.
Telttailu Kårsavaggessa
Reilun 12 kilometrin vaelluksen jälkeen pimeä alkoi laskeutua nopeasti, pitäisi alkaa etsiä telttapaikkaa. Olisin halunnut päästä vähän pidemmälle Vuolimus Gorsajávri-järven rantaa, sillä maasto oli edelleen aika pajukkoista ja kumpuilevaa.
Saavuin purolle, josta saisi vettä. Maisema ei näyttänyt yhtään paremmalta puron toisella puolella, laittaisin leirin ensimmäiseen siedettävään paikkaan. Suhteellisen tasainen läntti löytyi parikymmentä metriä alas rinnettä. Pysäytin urheilukellon kymmenen aikaan illalla, kolmen tunnin vaelluksen päätteeksi.
Otsalampun valossa ja tuulettomassa yössä teltta oli tuossa tuokiossa pystyssä. Vaeltajan tankkaus oli hoitunut automatkalla, iltapalaksi riitti raikas vesi ja kuppi kaakaota. Ensimmäisen vaellusillan hetki ennen nukkumaanmenoa on aina yhtä sykähdyttävä – olen vihdoin ja jälleen perillä!
Aamu valkeni upeana vuorten takaa sieltä mistä olin illalla saapunut laaksoon. Täysin kirkas taivas enteili helteistä päivää. Laitoin puurot ja annoin auringon kuivatella telttaa. Seitsemältä olin taas rinkka selässä ja hymy korvissa.
Kårsavaggen tupa ja kahlaamo
Polku ja sen varrella olevat telttapaikat paranivat sitä mukaa kun matka edistyi syvemmälle laaksoon. Alempana lähellä moottorikelkkareittiä ja jokea näkyi hienoja kumpuja ja kiviryhmiä. Vuolimus Gorsajávrin länsipääty on huomattavasti parempaa leiriytymiseen kuin itäpääty.
Samassa Kårsavaggestugan ilmestyi valkoisena täplänä keskelle vuorimaisemaa. Latnjacorrulta virtasi pieniä puroja, joiden yli pystyi hyppimään kiviä pitkin. Latnjajávrilta valuva virta oli levein ja vuolain, mutta senkin pääsi ylittämään kivillä tasapainoillen.
Upeimmat telttapaikat sijaitsivat Gaskkamus Gorsajávrin rannalla alle kilometrin päässä tuvista. Kårsavaggen tupa (STF Kårsavagge Fjällstuga) on STF:n vanhimpia tupia. Tarinan mukaan pienellä tuvalla kummittelee. (Kummitusjutut kohtasin vähän myöhemmin vaelluksella!)
Rakennuksia lähestyessäni tupavahti käveli luokseni kyselemään kuulumisia. Hän antoi myös ohjeita kahlaukseen ja reittiin Boazočohkkan yli Abiskojaureen. Kiittelin kovasti ja lähdin alas rantaan.
Gaskkamus Gorsajávrin ja Bajimus Gorsajávrin välinen salmi on leveä ja matala kahlaamo. Vaihdoin kuivasukat ja sandaalit jalkaan ja astuin kylmään veteen. Vesi nousi korkeimmillaan pohkeeseen. Virtausta ei juuri ollut, mutta pohjan kivet olivat hyvin liukkaita.
Polun pää oli helppo löytää toiselta rannalta. Etsin lähimmän kiven, jolla kuivatella jalat ja vaihtaa kengät. Boazočohkka näytti suurelta ja jyrkältä. Aina sitä kuitenkin ylös pääsee askel kerrallaan. Edessä oli reilu kolme kilometriä nousua.
Nousu Boazočohkkalle
Enimmäkseen polku kulki nurmeen kaivautuneena kuivana urana. Paikoin tupasvillat täplittivät kosteampia kohtia. Kivirosetteja oli kasattu matkan varrelle.
Osa vuorelta tulevista virroista oli kuivia, pelkkiä kiviuomia. Pieniltä järviltä valuvissa puroissa oli vettä. Laskin sen varaan, että saisin juomista melko ylhäältä enkä kantanut paljon ylimääräistä vettä pullossa. Lämpenevä ilma ja jalkatreeni vaativat tosin suhteellisen paljon juomataukoja.
Rinteessä oli useampi hieno taukopaikka. Ensimmäiselle kalliotasanteelle olisi voinut laittaa vaikka teltan. Maisema Kårsavaggeen alkoi näyttää yhä upeammalta. Harmillisesti aivan laakson länsipäässä sijaitseva Gorsajökeln-jäätikkö ei näkynyt tälle reitille – sen nähdäkseen olisi pitänyt kävellä aivan Kårsavaggen päähän asti.
Seuraavalta tasanteelta avautui hieno näköala Abiskon ja Nuollán suuntaan. Gorsajärven pinta oli peilityyni. Latnjajávri laakson toisella puolella jää juuri ja juuri rinteiden taakse piiloon, vain eteläinen kärki ja siitä alkava virta näkyvät, kun on kiivennyt riittävän korkealle. Järven kautta voisi vaeltaa Låktatjåkkon tunturiasemalle.
Tuuleton ja aurinkoinen päivä muuttui pikkuhiljaa helteiseksi. En ole parhaimmillani kuuman kelin urheilussa. Onneksi veikkaukseni osui oikeaan: alle kilometrin päässä Boazočohkkan ylityksen korkeimmalta kohdalta rinteessä virtasi kirkasta ja jääkylmää vettä leveinä vanoina. Join niin paljon kuin jaksoin ja täytin vesipullon.
Virtojen yli pääsi kiviä pitkin kuivin jaloin. Hetken matkaa sai kulkea taas tasaista nurmea ennen kuin kivikko lisääntyi. Rinne loiveni ennen satulaa, jonne kiipesin melkein tunnin vesipisteeltä.
Ylhäällä kelpasi ihailla maisemia ja lepuuttaa jalkoja. Helteessä ei tehnyt mieli lounasta, söin vain snäksejä. Olin vaeltanut reilut seitsemän kilometriä ja aikaa oli kulunut reilu neljä tuntia.
Vaellus Abiskojaureen
Lähdin laskeutumaan Boazočohkkan rinnettä alaspäin. Boazojávri erottui karujen kallioiden keskeltä. Rinne oli niin jyrkkä, että polku teki siksakkia ja kulki välillä poikittain.
Ábeskojávri kimmelsi sinisenä kaukana alhaalla. Abiskojauren rakennukset erottuivat pisteinä metsikössä. Aurinko paistoi täydeltä terältä suoraan edestäpäin, työnsin aurinkolaseja syvemmälle.
Tiesin huonojen kelien lähestyvän eikä varapäiviäkään juuri ollut tällä reissulla, joten olin ajatellut vaeltaa tosi pitkän pätkän ensimmäisenä päivänä. Varpaat kuitenkin alkoivat muistutella olemassaolostaan kivulla. Pistin pitkäkseni nurmelle rinkkaan nojaten ja nappasin särkylääkettä.
Laskeutuminen jatkui loivana ja helppona. Abiskojauren puoleinen rinne on paljon vehreämpi kuin Kårsavaggen puoleinen reitti. Boazocahcan kohdalla palasin takaisin Abiskon kansallispuistoon.
Vähän ennen koivikon alkua sai taas raikasta vettä purosta. Metsikön käkkyräiset koivut tarjosivat ihanaa varjoa ja viileyttä. Elokuuta oli jäljellä enää muutama päivä, mehiläiset hyörivät ahnaasti viimeisten kukkien terälehdillä. Niitä ei syksyä viivyttävä helle varmaan haitannut.
Viidakko päättyi Abiskojauren hienohiekkaiselle uimarannalle. Ranta olikin paikan parasta antia. Tähänastisella vaelluksella olin nähnyt vain yhden ihmisen, Kårsavaggen tupavahdin. Abiskojauren pihamaalla kävi kuhina. Ennen siltaa ohitseni pyyhälsi polkujuoksijoiden joukkio. Tervetuloa Kungsledenille, ajattelin.
Kungsleden – vaellus Áhppar-järvelle
Metallinen silta kirskahteli ja huojui askelien alla. Aurinko häikäisi heijastuessaan alla virtaavan joen pinnasta. Haaveilin pilvisestä ilmasta enkä jaksanut kaivaa linssiin suotimia. Kuvista tuli sen mukaisia.
Polku kulki pienen matkaa koivikon armollisissa varjoissa. Se myös muuttui hyvin muhkuraiseksi kivien takia. Tykkään yleensä kulkea luonnon rakkakivikossa, jossa askel hakeutuu luontevasti kiveltä toiselle. Mutta kuluneella polulla kivenmöhkäleet ovat kuin toistuvia esteitä aina väärässä paikassa.
Pitkospuilla kävellessäni hiostava tunnelma oli kuin savannilla. Ohitin jonkin toisen maailmansodan muistomerkin kyltin. Paikalla olisi ollut suoja, jossa olisi voinut vierailla. En jaksanut alkaa etsiä korsua, kun käveltävääkin oli vielä paljon ja vauhti hidastui jalkakipujen takia.
Kungsledenin leveä kivipolku oli myös kivien takia työlästä kävellä. Pari seuruetta käveli vastaan, muuten oli rauhallista. Hiukan kolmen jälkeen iltapäivällä seisoin taas Abiskon kansallispuiston kyltillä, nyt jättäisin sen taakseni useammaksi päiväksi.
Kansallispuiston rajalta oli alle kilometri matkaa Siellajohka-joelle. Joen ympäristö oli painuneista nurmilänteistä päätellen suosittu telttailualue. Abiskon kansallispuistoa lähestyessä se onkin viimeisiä paikkoja, jossa voi vapaasti leiriytyä. Rannan kivillä oli mukava istuskella ottamassa aurinkoa ja keittää vedet lounassoppaan.
Ylitin sillan ja lähdin kulkemaan Gárddenvárrin ja Siellanjunnin väliin nousevaa polkua. Ballinbogicohkka kohosi komeana kumpuilevan jokiuoman takana. Tasaisemman pätkän jälkeen Gárddenvárri heitti varjonsa polulle, iltapäivä oli jo pitkällä. Samassa Kåtotjåkkan lumilaikkuinen huippu alkoi näkyä kaukana edessäpäin.
Viimeisen nousun jälkeen pääsi nauttimaan helposta kävelystä pajupuskien yli vievillä pitkospuilla. Lankkuja jatkui polkujen risteykseen asti. Ennen jalkakipuja olin kaavaillut käveleväni aina Vierrojohkalle saakka, jotta ehtisin ylittää Mårmapassetin seuraavana päivänä hyvän sään aikana.
Risteysviitan mukaan Vuopmegeahille oli matkaa 14 kilometriä. Siellä olisi silta, josta pääsisi Vierrojohkalle, jota pitkin pääsisi Mårmastuganille. Sinne oli matkaa 25 kilometriä. Lykkyä tykö yritykselle, kun kello tikitti jo iltaseitsemää ja jalkoja juili vietävästi.
Käännyin vasemmalle kohti Áhpparjávria, joka hohti sinisenä keskellä variksenmarjan ja mustikanvarvun kutomaa mattoa. Luonnon kauneus kadotti sanat ja tyhjensi mielen. Oli etuoikeus päästä vieraaksi näille maille.
Jonkun matkaa käveltyäni oli lepuutettava varpaita. Tutkin kartasta edessä olevaa reittiä, minne ehtisin ja mistä löytyisi sopivia telttapaikkoja. Samassa yllättävä ja runsas verenvuoto nenästä aiheutti pakollisen pidemmän tauon vessapaperituppo sieraimessa. En todellakaan ehtisi edes lähelle Vierrojohkaa.
Kun vihdoin pääsin matkaan, kello oli jo armottoman paljon. Kiirehdin pajupensaikossa järvenrantaa eteenpäin. Miten pajupuskat tulivatkin taas yllätyksenä. Tilanne oli melko sama kuin edellisenä iltana, nyt oli tosin vielä valoisaa.
Yhdeksän maissa aloin pyöriä maastossa tasaista ja kuivaa kohtaa etsien. Edessäpäin pensaat näyttivät peittävän rannat kauttaaltaan, joten kun tulin purolle, josta saisi juomakelpoista vettä, päätin leiriytyä sen lähistölle. Lopulta siedettävä paikka löytyi hiukan ylempää rinteestä pienen kiipeilyoperaation jälkeen.
Nuku yö ulkona Ruotsin Lapissa
Harmitus toivottua lyhyemmästä päivämatkasta haihtui nopeammin kuin ehdin riisua rinkan selästä. Kultainen aurinko painui vuorten taa värjäten maiseman uskomattoman oranssin ja punaisen sävyiseksi. Oli täysin hiljaista.
Teltan sadekangas oli vielä edellisyön semi-pöpeliköstä märkä, eikä se varmasti kuivuisi pajupuskien seassa järven rannalla tippaakaan. Kaiken lisäksi terävä pajun oksa puhkaisi reiän teltan lattiaan. Korjasin vahingot teipillä.
Kotimaassani vietettiin parhaillaan Suomen Ladun Nuku yö ulkona -tempausta. Olihan noita öitä jo omalla kohdallani kertynyt useita kymmeniä kuluneenakin kesänä, mutta tämäkin yö telttaillen oli sykähdyttävän hieno kokemus. Alan uskoa siihen, etten tule koskaan kyllästymään tähtien alla nukkumiseen. Tai sadepilvien, tai revontulien, tai mitä sattuukin taivaalla olemaan.
Laitoin illalliset yön hiljaisuutta kuunnellen. Tunteena ääretön vapaus ja syvä kiitollisuus – tätä(kin) oli onnellisuus. Maltoin kaivautua makuupussiin vasta kun hämärsi niin, ettei maisemaa enää nähnyt.
Kårsavaggen seikkailu Áhpparjávrille oli ollut hieman päälle 37 kilometriä, tälle päivälle jäi 25 km. Nousumetrejä kertyi seikkailun ensimmäisellä etapilla 1360 m.
Aamulla heräsin mitä kauneimpaan järvimaisemaan ja elokuun lämpöön. Seikkailussa seuraavana olisivat Mårmastugan ja Mårmapasset, Stuor Reaiddávággi sekä Sielmmávággi. Upeita maisemia, karmivaa keliä, saunomista ja kummitusjuttuja!
